Marit säpsähti. Joku koski hänen olkapäähänsä. Se oli Tore.
"Täälläkö sinä olet, Marit?" sanoi hän; "minä olen kauan etsinyt sinua".
Marit ei vastannut.
"Tahdotko seurata minua kotiin?" sanoi Tore, hetken ääneti oltuansa, "niin äiti antaa sinulle yösijan".
Marit käänsi päätään hänen puolehensa ja katseli hänen kasvoihinsa. Sitten nousi hän sanaakaan sanomatta ja seurasi häntä. Tore kävi edellä, hän jälessä. Ei sanaakaan lausuttu tiellä.
Toren äiti istui tuvassa kehräämässä, kun poika astui sisään ja Marit hänen jälkeensä.
"Se on Knut'in tytär, hänen, joka läksi tänä päivänä", sanoi Tore.
"Vai niin on?" sanoi äiti, nousi rukin vierestä ja katseli poikaansa.
"Marit ei tullut lähteneeksi ja nyt näyttää siltä kuin hän olisi vähän märkä", jatkoi Tore.
"Voi tyttö parka", sanoi äiti, meni koettelemaan Marit'in vaatteita.
Marit seisoi kankeana kuin seiväs.