"Niin, ja valmista sitten vuode niin pian kuin voit; sillä hän on väsynyt ja tahtoo arvattavasti mielellään levätä".
"Hän saa tulla minun kanssani luhdille, niin hän saa vuoteen siellä", sanoi äiti, "Tule nyt, niin saat mennä levolle", sanoi hän Marit'ille ja meni ovelle hänen edellä. Marit seurasi äänettömänä ja Tore istui tuolille miettimään siksi että äiti palasi.
"Mikä tyttöä vaivasi?" kysyi äiti, "tuskin sain sanaa hänen suustansa".
"En tiedä", sanoi Tore ja nyt hän kertoi kuinka kaikki oli tapahtunut.
"Ei, onko mokomaa kuultu!" sanoi äiti, "lapsi parka, mihinkä hän nyt aikoo maailmassa?"
"En tiedä", vastasi Tore ja rupesi käymään edestakaisin lattialla, kädet taskuissa. Näin hän käveli siksi että illallinen oli pöydällä. Syötyänsä pari lusikallista sanoi hän:
"Mitä sinä arvelet Marit'ista?"
"En muuta kuin — hyvää", vastasi äiti ja katseli kysyvästi poikansa silmiin.
"Minä olen miettinyt mitä on tapahtunut, ja minä luulen että näin on sallittu; sillä kaiketi sinä tiedät että minä kauan olen pitänyt Marit'ista. Kun nyt sain kuulla että hänen piti lähteä, niin ajattelin että siitä ei saa tulla mitään yhtä kaikki, ja sentähden en puhunut mitään. Mutta kun hänen lähhdöstänsä tänä päivänä ei tullut mitään, niin uskon että se on Jumalan tahto, ja sentähden tahdoin kysyä sinulta mitä sinä arvelet, ja —"
"Etkö usko että hän on liian nuori", katkaisi äiti hänen puheensa.