"Jos ei muut, niin ainakin minä itse" vastasi Marit.
Siitä asiasta ei puhuttu sen enempää. Marit katseli uteliaasti ympärillensä.
"Vai täälläkö sinä olet asunut niin kauan, Eli", sanoi hän viimein;
"Skjöltessä on somempi", lisäsi hän.
"No niin, jos olisin tietänyt sinun tulevan, niin olisimme täälläkin hieman siivonneet", sanoi Eli pudistaen päätänsä, "mutta täällä on kuitenkin tarpeeksi hyvä meille kahdelle, näetkös".
"No niin, aina on parempi istua puupenkillä nauramassa, kuin polstarilla itkemässä", sanoi Marit.
Baard nauroi; "niin, se on kyllä tosi", sanoi hän, "eikä meillä vielä ole ollut suurta itkun syytä".
"Ei ole ollut", kertoi Eli.
Marit istui vielä vähän aikaa, nyökytti päätänsä ja näytti miettivän jotain.
"Huomenna olen aikonut tehdä testamenttini", sanoi hän viimein, "Baard ja sinä saatte poiketa Skjölteen ensi päivänä kuolemani jälkeen".
"Mutta" — aloitti Eli.