"Minä kirjoitan muutamia sanoja isällesi tänä päivänä, Marit", sanoi hän viimein, "pitääkö minun sanoa että sinä tulet jälestäpäin?"
Marit katseli häntä säikähtyneenä.
"En tahdo lähteä", vastasi hän, peloissaan.
"Oletko myös tarkoin miettinyt tätä asiaa, sillä minä en muuten tahdo olla osallisna siinä", aloitti Tore taas.
Kyynel tuli Marit'in silmään, ja hän vastasi taas, vaikka hiljaa: "en tahdo lähteä".
Tore veti muutaman savun piipustaan.
"Mihinkä olet aikonut mennä?" kysyi hän taas.
"En tiedä", sanoi Marit ja laski päänsä ikkunalaudalle, salatakseen kyyneleet, joita hän ei voinut pidättää. Tore katseli häntä hetken aikaa ja lausui sitten: "Älä murehdi siitä, Marit, tähän taloon sinä voit jäädä niin kauan kuin tahdot, ja — olin aikonut kysyä sinulta, etkö tahtoisi jäädä tänne samalla ainiaksi. Tiedäthän että isäsi ja minä olimme hyviä ystäviä, ja tämä talo on ennenkin elättänyt emäntäänsä, jotta se arvattavasti jaksaa sitä vastakin tehdä" — — —
Tore katseli Marit'ia, vaan tämä ei liikahtanut.
"Paitsi sitä on palveluspaikka saatavana kihlakunnantuomarin luona, jos mieluummin haluaisit sitä — saat siis valita mitä sulle parhaaksi näyttää".