"Tahdon palveluspaikkaa", sanoi Marit, nostamatta päätänsä.
Tore nousi ja pani pois piipun. "Minä menen heti sanomaan sen tuomarille, jotta eivät ota toista", sanoi hän; "sillä sinun tarvitsee vielä levätä vähän — — — mutta", ja hän käänteli lakkiansa käsissään vähän aikaa, "jos kenties joskus rupeisit miettimään mitä nyt sinulle olen sanonut, niin tiedät, että ovi on auki ja että Tore istuu tässä tuvassa. Minä kirjoitan, kuten sanottu, isällesi". Näin sanottuaan meni Tore.
Äiti tuli huomaamatta sisään taas ja katsahti Marit'in puoleen. Kun Marit nosti päätään ja katseli ympärilleen, askaroi äiti takan vieressä eikä ollut mitään huomaavinansa.
KOLMAS LUKU.
Matit oli saanut palveluspaikan kihlakunnan-tuomarin luona, vaan tämä herrasväki ei juuri ollut parasta laatua. Rouva ja tyttäret olivat niin erinomaisen hienoja, ett'ei kukaan voinut tehdä heidän mielensä mukaan, ja siten saatiin aina toria toisesta tai toisesta asiasta kun he tulivat kyökkiin. Mutta vaikka Marit'illa siis ei ollut erittäin hupaista, ei hän koko elin-aikanansa ennen ollut niin iloinen kuin nyt. Hänen oli niin helppo olla, kun kaikki oli päättynyt eikä enää voinut muuttua toisellaiseksi, että hän mielellään olisi laulanut koko päivän. Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja ystävälliset ja hänestä tuntui kuin hän voisi rakastaa kaikkia ihmisiä. Hän ei vielä ollut ilmaantunut. Hän usein silmäili metsään päin ja tietä myöten eikö ketään näkyisi hänen kaltaista, mutta hän ei vielä koskaan ollut tullut näille paikoille.
Eräänä päivänä kun Marit oli väen kanssa ulko-työssä, tuli eräs mies kävellen tietä myöten. Hän oli puettu verkanuttuun ja nahkahousuihin ja pieni lakki hänellä oli päässä. Hänellä oli piiska kädessä, ei muuta mitään. Kun hän näki Marit'in kävelevän siinä harava kädessä, pysähtyi hän ja katseli tyttöä. Hyppäsi sitten ojan yli ja nosti toisen jalkansa aidan yli.
"Pitääkö mun uskoa silmiäni, Marit?" sanoi hän, "sinäkö olet?"
"Aivan niin", vastasi Marit, nojaten haravan varteen.
"Ja minä kun luulin sinun lähteneen".
"Ei, minä en ole lähtenyt", vastasi Marit.