— Oletko sairas, Saara? Lähdemmekö kotiin? kysyi hän.
— Ei, voin vallan hyvin… Mennään vaan edemmäs.
— Silloin on paras mennä ylös kappaompelijattarien luo; ne ovat kumminkin kotona, — sanoi Pekka.
He menivät ylös käytäviä ja pitkän eteisen läpi. Pekka noputti ovelle. Kuului heikko: "astukaa sisään!" He astuivat huoneesen, joka oli noin 10 jalan suuruinen kultakin sivulta. Katto oli matala ja aleni vielä ikkunaan päin. Keskilattialla oli suuri pöytä, johon ompelukoneet olivat kiinnitetyt. Pöydän ympärillä istui kuusi naista ommellen, kuin jos henki olisi ollut kysymyksessä. Lattialla oli suurissa kasoissa sekä valmiita että puolivalmiita kappoja, joiden välissä lattialla istui kaksi, noin kahdeksan ja kuuden-vuotista tyttöä, jotka ratkoivat harsouslankoja valmiista vaatteista.
Eräässä loukossa oli vuode, jossa lepäsi kalpea, laiha olento, niin hiljaa, kuin kuollut. Korahteleva hengitys oli ainoa elonmerkki. Etäämpänä vuoteesta, niin kaukana ettei sairas siihen itse ylettynyt oli lääkepullo-pöytä. Ilma huoneessa oli niin ummehtunut, että Saara ehdottomasti vetäytyi askelen taaksepäin. Naiset olivat sairaan näköisiä. Kasvoissa ilmaantui väsynyt, elämään kyllästynyt piirre; olkapäät olivat, eteenpäin taivuksissa, rinta vaipunut sisälle, hiukset vanuksissa. Kädet liikkuivat, kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta. Koneiden surina tukahutti kaiken keskustelun, ja silmät seurasivat työtä, ikäänkuin ei maailmassa muuta olisikaan kuin kappoja ja ompelua. Ompelijat rasvatäpläisine pukuineen muodostivat omituisen vastakohdan hienoille silkkivuorisille kapoille, kärpän tai pensylvaani nahan koristamme reunuksineen. Noin 30-75 dollariin kappale. Saara huomasi, että muutamat hienommista kapoista olivat asetetut sairaalle peitteeksi.
Naiset nostivat päätänsä oven avautuessa, mutta heti kävi katse taas työhön ja kädet liikkuivat yhtä kuumeisella kiireellä.
— Hyvää huomenta! — sanoi Pekka sisäänastuessaan. — Aina yhtä ahkerina!
Ei mitään vastausta. Ei kukaan käskenyt heidän istua ja koneet surisivat samalla kiivaudella.
— Täällä on eräs, joka haluaisi työtä — jatkoi hän säikähtymättä. — Olisiko teillä jotain senlaista, joka kannattaisi.
Pitkä äänettömyys.