Epäillen oli hän seurannut Bertiä Arizonaan, eikä kukaan toivonut hartaammin kuin Bob Brown Bertin muuttavan Colorado riverin toiselle puolen.
Vaunuosastossa oli tavattoman vähän väkeä — mutta niiden joukossa kiinnitti Big Bobin huomiota pari mexikolaista huippuhattua, likaisenmustaa ikuisesti paperosseja kierteleviä ja polttelevia hyvintunnettuja tyyppejä.
He istuivat selin Big Bobiin. — Istuttiin selkä selkää vasten. Bob oli paikkaa ottaessaan heittänyt heihin pikaisen katseen. He eivät kiinnittäneet hänen mieltään enempää kuin muutkaan vaunussaolijat.
Tavoilleen uskollisena alkoi Big Bob — Chimney Pimin — ensimäisen aseman sivuutettua ottaa pienet unet. Hänellä oli junassa tapana tehdä aina niin — kun ei ollut mitään erityistä. Big Bob oli sellainen. Uni merkitsi hänelle enemmän kuin ruoka, mutta muutoin ei hän suinkaan ollut laiska.
Juuri kun hänen päänsä nyökähti kolmannen tai neljännen kerran, heräsi hän jollain kummallisella tavalla aivan hereille.
Olihan saattanut tapahtua, että hän oli kuullut väärin tahi uneksinut. Mutta nyt oli hän joka tapauksessa valveilla ja istui korviaan heristäen ilman että hänen asentonsa millään ilmaisi hänen kuulleen mitään tahi koettavan kuunnella enemmän.
Sen puolesta saattoi Big Bob olla rauhallinen. Molemmat keskustelevat huippuhatut olivat liian kiintyneitä toisiin huomatakseen muuta. Mutta heidän keskustelunsa ei ollut korkeaäänistä, vaan toisinaan melkein kuiskaavaa. Se ei kuitenkaan merkinnyt mitään Big Bobille, joka oli sattunut istuutumaan niin, että saattoi helposti kuulla jok'ikisen sanan.
Keskustelu kävi espanjaksi. — Big Bob puhui sitä kieltä mainiosti kuten näillä seuduin on melkein pakko tehdä, koska espanjaa puhuva aines harvoin mukautuu oppimaan englantia. Mutta hänet oli saanut hypähtämään lauseen katkelma:
"… joten se kirottu Arizona Bertkin on käsissämme."
Tähän kuiskaukseen vastasi toinen huippuhattu epäilevästi: