"'Kuulkaapas, kauppamies!' — jatkoin minä. 'Te kehuitte aikoinaan olevanne niin väkevä, ett'en minä voisi teille mitään tehdä. — Onko asianlaita niin, isäntä?' —
"'Taisinhan tuota tulla kehuneeksi', — vastasi hän.
"'No olkaa siis nyt hyvä ja antakaa minulle rahanne.'
"Iivana Patjunen päästi setelinahkansa, jossa näytti olevan useampia tuhansia, ja ojensi sen minulle. Vaan hetken pideltyäni annoin minä rahakäärön hänelle takaisin ja pyysin hänen antamaan siitä minulle ainoastaan välikin (viisikolmatta ruplaa).
"'Ota itse!' — kehoitti minua kauppamies.
"'Ohoh, vai itse ottaisin!' — vastasin minä. 'Sittehän te syyttäisitte minua ryöväyksestä. Olkaa hyvä ja lukekaa tuohon kivelle viisikolmatta ruplaa ja menkää sitte matkoihinne.'
"Ja kauppamies Iivana Patjunen, seudun rikkain pajari, luki lompakostaan vierasten miesten läsnä ollessa eräälle tienvieressä olevalle isolle kivelle viisi viiden ruplan rahaa, pisti sitte lompakon liivinsä sisustaskuun, solmisi taskun suunauhat umpisolmuun ja, autettuani hevoisen ylös, lähtivät miehet rauhassa matkaansa jatkamaan.
"Olenko siis minä nuo viisikolmatta ruplaa varastanut? Eikö kauppamies Iivan Patjunen niitä minulle itse antanut? — Tottakai!
"Ja entäs kun minua tultiin kiini ottamaan tuolla kaupungin laidassa toissa iltana. Luuletteko että minä pakenin, vaan en päässyt karkuun? Kaukana siitä! Tiedättehän te itse, ett'ei neljä tavallista miestä minun kynsissäni paljoa painele, ja sitä paitsi tiedätte senkin, että. kerran kaksi kasakkia ajoivat puolitoista peninkulmaa minun kintereilläni täyttä laukkaa, minua kuitenkaan tapaamatta, ja hukuttivatpa vielä hevosensakin rimpisuohon, kun lähtivät minun jälestäni sen yli kulkemaan. Ei siis minua pelko eikä hitaisuus kiini saattanut, vapaasti antauduin minä miehille tietäen syytöin olevani. Vaan saadaanhan nähdä, miten oikeus asian päättää. Sen vannon kuitenkin kautta karhun sydänveressä karaistun puukkoni, ett'ei se tuomari, joka minut tässä asiassa syylliseksi tuomitsee, kovin kauan sen jälkeen kahdella jalalla kävele!…"
Tämmöinen oli Serbinän puhe, ja joko pelvosta taikka kunnioituksesta Serbinää kohtaan, antoivat toiset rosvot minun sitte rauhassa vetäytyä komerooni, missä — kumma kyllä — sangen rauhallisesti nukuin seuraavaan aamuun saakka.