Yksi tohtori totinen, Suomen suuri kirkkoherra Puhui suulla puhtahalla, Pakinoitsi paljon siitä, Kuinka kunnia pysyypi muutamilla muuttumatta; Toisille tosin tuleepi Vika ilman viipymättä. Viien viisahan sekahan Niitä neitsiä nimitti, Jotka kulki kunnialla, Vietit aikansa visusti, Eikä ottanut ovesta Salasissiä sisälle; Eikä vuoetta vetänyt Kaikille kasapukille, Outtelivat oikeata Puhemieheltä puhetta; Kun ei tuota kuulla saanut, Suostui siihen suuttumatta.
Vastasivat vanhat siihen Talonpojat taitavasti: Sana oikehen sanottu, Puhe oikehen puhuttu! Saammeko mekin sanoa, Mitä meiän mielessämme: Heillenpä hopeahelmet Ruunun rustata pitäisi, Kaksi kaulan-ympärystä, Että näistä nähä saisi Pitäjän pilaminiät, Kuka on kunnian pitänyt, Kuka arvon ansaitseepi!
Kyll' on niitäkin kylissä Tyttäriä tyhmempiä, Jotka rientävät ripille, Sitä varten sinne käyvät Saahaksensa sulhasia Viientoista vuoen päästä; Olla mies mikä hyvänsä: Talonlaiska, juoppolalli, Eli köyhä loisen poika, Sotapoika, muuttosonni, Elikkä rahaton renki, Jokohan vihille veisi, Vaikka vaskisormuksella — Jos vuoen parinkin päästä Korjan perä on kotina, Talon turkki tuiskun suoja, Säpilauta lapsenlikka, Käsi virkka kätkön souto, Penkki, pankko pöytälauta.
Saanenko minä sanoa Vielä viimeisen sanani? Jos on paljon piikojakin, Niin on piika parkojakin, Jotk' ei outa ollenkana Puhemieheltä puhetta; Kesällä kenossa kaulan, Talvella takana silmin Läpi kirkon kiitelevät, Kenen keksivän pitäisi, Josta into iltapuolla Tietä neuvoisi tilalle. Itse alkavat asian, Ett' on aina aian kunkin Sitä myöten mylläriä, Kuin on myllyt mieltä myöten. Jospa tuosta toissa vuonna Jo heti hepo etehen, Saalis saunasta rekehen; Tulla tuomarin etehen, Tieustella tietääksensä Keltä tullia tulisi, Vuoroa vähänkin saisi. Vaan se vaka vanha piika Itse siunaapi sijansa, Itse sänkynsä sätääpi, Perustaapi pehmeäksi, Höyhentyynyllä hyväksi, Päälle peittehet paneepi, Jotk' on nostannut nahasta; Siihen laskeksen levolle, Unen maistaapi makean Ilman itkun kuulematta, Lapsen laulun tuntematta.
MERIMIEHILLE.
Vasta vanhalla ijällä Virrekseni viimeiseksi Ymmärsin yhen asian Aivan arvosta isosta, Kokonansa korkeasta — Kuin on kuuluisa kulento, Merimahti mainittava Tupamäeltä tuntematon. Sepä vaankin vahvan luonnon, Tarkan toimen tarvitseepi, Perustetun pitkän mielen, Ett'ei kummasta kulusta Hämmästy hätätilassa, Ei sovi syville mennä Syvän synnyn tietämättä, Tuntematta tuulen mielen.
Miehiä on miehet kaikki: Mitk' on miessä ollaksensa, Jotka maita matkustavat, Työnsä toimella tekevät; Merimies on merkillinen. Joka aalloilla ajaapi. Ei kohta kotona käyä, Kun laiva lahelta lähti, Seilit ottivat selälle. Haihtui silloin herran rouva, Unehtui ukolta akka, Kun laiva lahelta lähti, Tuuli tuuvitti alusta. Tie on pitkä tietämätön, Aika arvelun alainen, Kaukanako käytänehen, Milloin tuolta tultanehen, Viivytäänkö vuotta viisi, Vaiko vuosi, vaiko kaksi.
Herroja on herrat kaikki, Oppineet on oppineita, Virkatyönsä toimittavat, Ansaitsevat miehen arvon; Vissihin virassa siinä Koko miestä koitettahan. Kukas arvoaa asian Syänmaissa syntyneistä, Kuink' on kallis kauppakeino, Mikä taattava tavara, Rahasummat kuinka suuret. Yhden miehen mielen alla Kuleksivat kuohun päällä, Aalloilla ajeltavina, Vihurilta vietävinä. Ei tunne tupa-isännät Paremmin kuin palveliat Miehen toimesta mitänä, Joka haahen hallitseepi, Työtä tyyrissä tekeepi, Pimeissä perän pitääpi. Ei ole soutu saaren päite, Matka mantereen näkyvin, Kohen kuuta kulkeminen, Vielä pilveä vähemmin, Eikä tuttu tuulen suunta, Lasku laineihen mukahan. Mitäs miehistä puhumme, Jotka seiliä selaavat, Purjeita pujettelevat, Rihmarappuja ravaavat, Niinkuin oksalla orava Hongassa havuttomassa, Hämähäkki verkossansa, Lukki luomassa omassa. Vuoret vieryvät sivulla, Toiset eissä ja takana, Kuohuu kuolema kupeilla, Vähän lautoja välissä.
Meit' on maalla miestä monta, Vahvalla vaeltamassa, Astumassa anturalla, Kuolla kumminkin pitääpi. Monta on mereltä tullut, Toisia yhä tuleepi, Vaarina vaeltelevat, Maalle hautansa hakevat.
Kerran minä kelpo lailla Puhuttelin puolen yötä, Puolen päiveä keväistä Merimiestä merkillistä, Purjevärkistä puhelin, Tyyrin työtä tieustelin, Lokalautoja kyselin, Yhtä toista kaikellaista Matkustaissa ulkomaille. Merimiesi merkillinen Puhui kaikki kannallensa. Minä vaan en ymmärtänyt, En paljon paremmin tiennyt, Kuin koppi kepin perässä Kukon laulun kuultuansa.