Vaan koska herätti Herra Tämän sankarin syämmen, Josta silloin saarnattihin; Tämä saatti saarnoillansa Ristikunnat rikkahiksi, Antoi raamatut avata, Laittoi lapsillen osansa, Kirjat kaunihit kätehen, Joihin kuitenkin käsitti Kaikki ankarat asiat.
Siitä on nyt siirtynynnä, Kulunut satoa kolme Ajastaikoa alusta, Koska tohtori totinen, Lutherus lujasti päätti Paavin vallasta vapaasti Saarnata sanan Jumalan; Jonka opin onnellisen, Jonka toivotun totuuen Kohta Kustavi kuningas Otti vastahan ilolla, Kahen kansan suosiolla. Kaarlo sitte kaunihisti, Isän kuoltua kuningas, Sääyt kutsutti kokohon, Jotka varsin vahvistivat Lasten lapsien hyväksi Uuen opin Upsalassa.
Näistä syistä on näkynyt Kuninkaille kuuluisille Ruotsin vallassa vapaassa Juhla julkinen raketa, Ristityille riemupäivä, Jonka Jumala sovitti, Että me elävä kansa Sa'an yheksännen ajalla Saimme jo kahesti kuulla Juupeljuhlan vietetyksi. Ei tämä elävä kansa, Tuskin myös tuleva kansa, Saane kuulla kutsuttavan Juupeljuhlalle kokohon, Solennille soitettavan.
Asiat on aivan suuret, Joista puhuman pitäisi; Vaan on puhe puuttuvainen, Yksinkertainen yritys.
TURUN AKATEMIAN PALOSTA.
Pääskynen teki pesänsä, Laululintu laitoksensa Tälle maalle tultuansa, Katon alle kartanolle. Siinä siitteli sukunsa, Kasvatteli kaltaisensa; Vaan ei saanut sille vielä Lauluääntä laitetuksi Tällä maalla täyellistä. Otti matkan ulkomaalle Mennäkseen meren ylitse, Siellä nuoret nuotin oppi, Lapset kululle osasi, Kerkesi keväillä tänne, Pani sanat santillensa, Aivan äänellä samalla, Emän entisen tavalla.
Saman linnun laatuisiksi Papin pojat pantaneenko, Kun ei koskana kotona, Ikänään isän tykönä Saaha niistä saarnamiestä, Menevätä messun töille, Ennenkuin etäällä käyvät, Aina aikansa asuvat Akatemian tuvissa. Siellä ne sanoja saavat, Miehet miehiksi tulevat, Astuviksi alttarille, Meneviksi messun töille.
Vaan se oiva oppihuone, Akatemia Turussa, Jok' oli kaikelta kohalta Juuri julkinen rakennus, Joutui valkean varaksi Tuimassa Turun palossa, Joka siellä seinät särki, Kivimuuritkin murensi, Kaasi kirkon kelloinensa, Torni-uurit urkuinensa, Monta kallista kalua, Jotk' on kaikki kaivettavat. Kuss' on kulta ja hopea, Kussa vaski, missä rauta, Tina tuhkana vajosi, Posliini kävi poroksi, Lasi lankesi muruiksi. Talot ja talon tavarat, Katupuo'it kaikkityynni Tässä täysineen menivät, Nousivat nojassa tuulen Pilven mustan muotoisiksi Ala taivahan tasaisen.
Teeppäs mulle muistokirja, Veäppäs vuoelle lukunsa Parahaksi passoava Milloinka tämä tapahtui. Silloin pisti sulkamiehet, Tekivät tähen tuhannen Kaheksan numeron kanssa, Joka satoja sanoopi, Lisäsivät siihen sitte Kyllä kaksi kymmenystä, Vielä sitten viimeiseksi Selvän seitsemän numeron.