Vaan mitäs minun pitäisi Vielä virkkoa enemmän, Jos ma seinistä sanoisin, Aivan paljo akkunoista, Eli patsaista puhuisin, Tahi lausun lehtereistä, Kun on kaikki kaunihisti, Jaloimmasti jatkettuna Kelpo mestarin mahilla, Tolpon toimella hyvällä.
Ei saata sanoilla näillä Tulla tolkku toisen päähän, Vaikka vielä viisi vuotta Tätä laulua latoisin, Virsi pitkäksi viruisi, Laulu loppumattomaksi; Kun ei sattune sanani Syvemmältä syytä myöten, Kuin on kuuluisa rakennus, Julkinen Jumalan huone, Joka luonnon liikuttaapi Siihen mennessä sisälle. Siitä Sullen suuri Luoja, Armias avara Herra, Saisin töistäsi sanella, Kiitosvirttä veisaella, Kuin oot luonut luomisessa Siksi paikaksi pyhäksi, Kussa kunnianimesi Saarnataan, pyhä sanasi. Saapi siihen sielunsairas Aina astua sisälle Syämmellä särjetyllä, Armoalttarin etehen. Siinä löytää lääkityksen Synnin haavoillen syvillen, Aina siin' on armopöytä Tarjon' Tuonen vierahille. Saapi siinä saarnamiehet, Sielunpaimenet parahat Seurakunnalle sanella Julkisen Jumalan töistä, Olla orpojen ojennus, Horjuvaisten hoitajana, Että kansa kaikenlainen Synnintuntohan tulisi. Senpä suokohon Jumala, Sallikoon suloinen Luoja, Että tässä huonehessa, Tässä paikassa pyhässä Sinun siunattu sanasi Tuottaisi hyvän he'elmän, Eikä sammuisi surussa, Tien ohessa tallattaisi, Eikä orjantappuroihin Tukahtuisi turmiollen, Vaan se tuottaisi tuhannet, Saattaisi sa'at he'elmät, Josta herkkuja hyviä Kaikki me karitsan häissä Saamme taivahan talossa Aina nautita ilolla.
Vielä virkkaisin enemmän, Vaan oon kolmea vajaalla, Kiurun kieltä, Väinön mieltä, Kymäläisen kanteletta, Jolla on komia koppa, Ääni äijän maksavainen, Vaikk' on nauloja vajaalla, Nouattaissa nuottiloita.
VIRSI UUSI UKKOSESTA, PITKÄISESTÄ PIENI LAULU.
Saisinko minä sanoa, Lauleskella Luojan töitä, Vaikka kyllä vaikeutta Antaapi tämä asia Minun tuhman tunnolleni, Mielellen' mitättömälle? Vaan en saata vaiti olla, Lapsilleni lausumatta, Koska juoksevat kovasti Itkien isän sylihin Pelvon kanssa kauhe'imman, Syytä kyllältä kysyvät Isältänsä itkusuulla, Mistä paisuu paksu pilvi, Synkeys on syntynynnä, Ilmahan isot jyrinät, Peljättävät paukkaukset, Joista tuli tuiskuaapi, Liekki suuri leimahtaapi, Jota kaikki kauhistuvat; Sekin suurin syntisistä, Paatunut pahoissa töissä, Silloin toki siunoaapi Kuolon pelvosta kovasta. Tämä luonnot liikuttaapi, Särkeepi kovat syämmet. Kaikki luontokappaleetkin, Linnut laulunsa lopetti, Karkaavat kalat meressä, Rauhan paikoillen pakeni; Tämä tuopi myrskytuulet, Rakehia raskahia, Vuoret murtaapi muruksi, Liikuttaapi linnan muurit. Ei ole elossa tässä, Löy'y luotujen seassa, Joka voisi vastustella Kaikkivaltiaan käsissä.
Minä lausun lapsilleni, Puhun kohta puolestani: Sinä poikani paremmin Tulet tästä tuntemahan Vakahisen Herran voiman, Jaksoa jalon Jumalan; Koska tutkit Luojan töitä Kauniissa käsialoissa, Niin sä tuntenet tekiän, Näitten haltian hyvimmän. Varsin vanhalla ajalla Entiset esi-isämme Uskoivat Ukon tuleksi, Valkiaksi Väinämöisen, Ilmarisen ihmetöiksi, Tuonen sankarein soaksi, Jotka konsteilla kovilla, Voimilla varustetuilla, Kamppailit Kalevan kanssa, Kuljit pilven kukkuloilla. Vaan nyt on entiset etäällä, Vaipununna vanha tieto, Nyt on julkinen Jumala, Tunnettu totinen Luoja, Jok' on tehnyt taivahatkin, Itse ilman istuttanut, Luonut maankin manterenkin, Valmistanut vaikutukset.
Minä mielestä vähäinen Olen aivan oppimatoin, Luulen varsin vaikuttavan, Synkeyttä synnyttävän, Kun on helle heinän päissä, Kukkasissa kuuma paiste, Silloin kohta kaikki luonto Ainehensa anteleepi, Silloin hikoopi hevoset, Kaikki luontokappaleetkin, Ihmisetkin ilman alla, Hongat antaapi hajunsa, Petäjätkin pihkan liehmun, Kalliosta kalkin haisu Tuottaapi tulikiveä, Vielä suolasta sumua, Merestä meneepi paljo. Niitä itse ilman luonto, Sekä selkeillä säkeillä Armas aurinko vetääpi Kohta aivan korkialle, Siellä syntyypi sumuksi, Paisuttaapi paksun pilven, Saattaapi savennäköisen: Sieltä vuotaapi vetenä, Rakehina raskahina, Tuopi tuulen tullessansa, Myrskyn nostaapi merellä, Tahtoopi takaisin tulla, Kotomaille matkustella, Koska korkeissa koeissa Kovin kylmä kohteleepi. Siitä tunnen tuhmanakin, Arvaan asian kaiken, Kun ei panko pakkasella, Eikä talvella tärise, Kun on aurinko etäällä, Kylmettynnä kaikki luonto.
Onpa keinot keksittynä, Valmistettu viisahilta, Tuiskuvan tulen varaksi; Jo on tehty juohatukset, Tehty päälle temppelien, Kaupunkeihin kaunihihin. Jo nyt puuttuupi puheeni, Jopa voimani väsyypi, Kun on mieleni matala, Oppi yksinkertaisempi. Vaan sinä valaistu sielu, Jos oot oppinut enemmän, Elä näille naureskele, Jos on virressä vikoja, Eikä toimessa totuutta, Asiassa ainehia: En ole opissa ollut, Seisonut sepän pajassa, Ollut luona oppineiden, Tietäjitten tienohilla. Elä suutu suuri Luoja, Tästä virrestä vihastu, Jos en oike'in osannut Tekojasi toimitella. Anna armias Jumala, Herra Henkesi lähetä, Lahjoittele lapsillesi, Selvitä sokiat mielet, Että oike'in osaisit Tutkia kätesi töitä, Siitä tuntisit Sinunkin Luojaksensa laupiaaksi.
VANHASTA AJASTA.
Ajattelen aikojani, Muistan murhepäiviäni, Entisen elämän juurta. Suomen kansan kasvannosta, Kansan kaikista tavoista, Varsin vanhalla ajalla Sanoisin pari sanoa, Tässä virressä vähäisen, Vaan on kieleni kipeä, Sanani takana salvan, Jo on puuttunna paperi, Läkki maahan läikähtännä, Hanhet syönynnä havukka, Sulat suolle jättänynnä, Kuoltunna sanoihin seppä, Vaipununna Väinämöinen, Kuulu virsien kuningas, Laulaja ijän-ikuinen. Vaan jos tuuli tunnit toisi, Ajan antaisi ahava, Läkin saisin lähtehistä, Paperin pajunlehistä, Sulan rannan ruokosista, Virkoaisi Väinämöinen, Saattaisi sanoja mulle, Aukaiseis sanaisen arkun, Virsiväkkärän vetäisi, Kirjoittaisin kiusan vielä, Suomen kansasta sanoisin, Elämästä entisestä.