Vielä on sukumme suuri, Lankomme laveat kyllä, Vesi suuhusi vetäypi, Jos vaan maltat muistossasi Unkaria urhoollista, Kummin heimoa omoa, Jok' on virrat vastustellut, Mylläykset maahan lyönyt, Kumoukset kannustellut. Kelpaa siellä kestiskellä, Donaun virrassa virua, Laaksot Karpathin kahella, Syöä leipää lestittynä, Makeakset maan he'elmät, Juoa kaljaa kaikenlaista; Siell' on rommit, hienot viinit, Voipi totia tokata Sekä muistomaljat juoa, Verestellä veljeyttä Suomen suurista suvuista.

Vielä vihdoin viimeiseksi Oisi mulla muistutusta Suloiselle Suomellemme, Jotta suora Suomen kansa Oisit kauniisti kotona. Kanakin valitti kerran Kulkiessansa korissa: "Paljon oisi parempi olla Kaapimassa kaalimaata"; Vasikkakin vaikeroitsi Ja älisi ilkeästi Raasalinsa[28] rattahilla Kulkiessa kaupunkihin. Vaan kun veljet Väinämöisen Asuisivat ahjon luona, Pieksisivät ahkerasti Lailla seppo Ilmarisen Joutsenen kynän neneä, Jotta saatais uusi Sampo, Kirjokansi kaunihimpi, Kuni entisten eläjäin, Kalevalan vanhan kansan, Oisi paljoa parempi. Vielä pyyän nöyrimmästi, Syökäät päälle voimakkaasti, Jotta parskuisi palaset Aina Inkerin perille, Joista Inkerin isännät Palasista pienimmistä Kotonansa korjaisivat Itsellensä sievän Sammon, Jott' ei olis Suomehen ikävä, Niinkuin nyt tätä nykyä Täytyy tuskalla tavata Sivistystä sieluillemme Vihaiselta veljeltämme, Joka joukostaan eroitti, Henkikirjoistaan kirosi Oman onnensa nojahan Suomensa sukuiset kaikki, — Itse Ruotsihin rupesi, Ouon kielen kumppaliksi.

KENPÄ TUON ON KAIKEN TEHNYT.

Ei ole aikoja isoja Eikä vuosikymmeniä, Jolloin Paavali pakisi Korhonenkin kummasteli, Surkutellen Suomen kieltä: "Kuin tuo suora Suomen kieli Kapaloiss' on kauvan ollut Lapsen tautisen tavalla." Oi, jos nyt kaonnut kansa, Ennen ollut ja elänyt, Havajaisi hauastansa, Saisi kuulla kummempia, Ennen uskomattomia, Mitä on suotu Suomellemme, Mitä uutta uskottuna, Kun on suotu Suomen kieli, Korotettu korkealle. Tämä ihme innon tuopi Ja sanoja suuhun suopi, Kun on sorea Suomen kieli Kruunuhun sijansa saanut, Kun on markkoihin mahuttu, Hopeahan hohtavahan, Sekä vaskehen valettu. Vielä paljon monta muuta Onpi Suomelle suvaittu, Kun on karttoihin kyhätty Ruotsin kanssa rinnatusten, Sekä osiks on osattu Panna papinkirjoihinkin, Sekä on sijansa saanut Höyryhevon harjahankin. Kuinka paljon monta muuta: Koulukirjoihin ko'ottu, Näytelmiä näytettynä, Myös on koulut kaikenlaiset, Seminarit sijoitettuna, Sekä lukiot luvattu.

Kenpä tuon on kaiken tehnyt, Kuka varsin vaivan nähnyt, Kellen kiitos kerkiääpi? Sen on joukko jou'uttanut, Yksin voimin vaikuttanut, Kaunihiksi kaunistanut, Jollen muisto merkillinen, Ylistys ijän-ikuinen Niiltä kaikilta tuleepi, Jotka suomea suloovat.

Agricola ensin alkoi Mainitella maiollansa, Vakanaista viihytellä. Porthan portahat asetti, Ojan yli tien osoitti. Kastreni kapalot katkoi; Lönnrot ukko löysytteti Pussin kanssa pitkin tietä, Sekä rohtoja keräsi Pojan tauin tarpeheksi. Gottlundi koettik kanssak, Vuoaikk ruat tullit tummempiak.[29] Sitten Oksanen aloitti Hakea halun perästä Kaikenlaista kaunistusta Tuon poloisen pojan selälle. Hannikainen hanskat hankki, Poleni tuo poimet laittoi, Tikkanenkin tikkaeli, Koskinen kokosi paljon Noutuloita nuoremmalle, Salmelainen vanhat solmi, Kivi loi kirkkaita kiviä. Kymäläinen pellot kylvi, Korhonen kaloja hankki, Lyytinen lohea pyyti; Saivat runsahan ravinnon. Kuka kaikin kerkiäisi Tieustella, tunnustella Pojan nuoren neuvojia, Kapineitten katsojia. Yksi kenkiä keräsi, Toinen kintaita kätehen, Kolmas pälsyjä paneepi, Neljäs vyöllä vyötteleepi, Viies viitan viskoaapi, Kuues se hatunkin hankki. Kun oli varsin valmihina Nuori miesi nuttuloissa, Vietiinpä tuo viimeiseksi, Sekä saatettiin salihin Isännällen itsellensä. Aleksander, jalo isä, Rehellinen ruhtinaamme, Katsoi pojan kaunihiksi, Päätä siivolla silitti, Tieusteli tohtoreita, Tuo'un pojan terveyttä. Tohtorit totiset miehet Ajan tulleen arvelivat, Miehen olla mieltyneenä, Vaanpa myös vakuuttelivat Ajan viel' ei tulleheksi Poikaa laskea poluille, Jott' ei tuo poloinen tuhma Kinttujansa katkaisisi Tahi taittais niskojansa, Kun ei oo isänsä käynyt Kauvemmaksi kirkkoansa, Eikä yötänsä levännyt Etempänä äitiänsä. Otto-isä oivallinen, Ruotsin valtavanhempamme, Se tahtoi talutusrihmat Vielä vuosikymmeniksi, Jott' ei kurja horjahtaisi, Tuhma joutuisi tuholle. Siitä kiitos, kierosilmä, Kost' Jumala, luppakorva, Suuri kiitos, suurnenäinen, Paljon kiitos, partasuinen, Kärhätukkainen, kumarrus, Ruotsille rehelliselle!

AMMATTIEN VALIO.[30]

Kerran kestissä hyvässä Ollessa oluen luona, Tuoll' mä starssinan tapasin, Starssina tarinat haastoi, Kuinka kunnan kuulu miehet Astunevat ammattiinsa.

Kuuluttaapi kunnan miehet Rauhatuomari kokohon. Kun ompi ko'ossa kunta, Volosti on valmihina, Rauhaa herra haasteleepi: "Talonpojat kelpo lapset, Nyt on tullunna valio, Ammateille vaihto-aika, Valitkaatte varma poika, Uskollinen ammatille, Sivistynyt siihen vielä, Staarosta saman tapainen, Kanssa myöskin kandidaaiti". Kunta kohta kiirehesti Kerääntyvät kerhopäihin Miestä miettimään parasta, Keskustellen keskenänsä: "Otetaan myö Ollin Matti". "Ei ole Ollista oliaa", Toiset tuohon tokkajavat, "Ei ole Ollilla älyä Kansan katsoa parasta. Pannaan myö Pajulan Pekko". Joku joukosta sanoopi: "Pekko parka paskapoika, Köyhä kelvotoin mokoma, Isä kerjuulla käveli, Äiti mierolla kuleksi; Saahaan myö Sahalan Heikki". Muistutteli muutamaiset: "Kaikkia pahan penikat Tahotte työ starssinaksi, Mik' ei malta yöllä maata, Senkun[31] kirjoja lukeepi, Paperia paimentaapi, Sievä on kuin siisti tyttö, Laimea tuo on kuin lammas; Taitaapi parasta olla, Jos panemme Pankin Paavon, Tuo on suuresta suvusta, Varsin suuresta jalosta: Oli tuo poikana pohatta, Isätkin oli ennen kaikki Kerjäläisten keisareita, Komentajat tuhman kansan. Tuoll' on kaunis kartanokin, Aivan vaatteetkin valitut, Riitteleepi rikkautta, Vaikk' ois neljä nälkävuotta. Jalo on kuin jättiläinen, On kuin leijona leveä". "Suuri kiitos suuret miehet", Parkaisivat pienet miehet, "Nyt on oike'in osattu, Tavattu on starssinamme".

Kun on starssina valittu, Sitten siihen kandidaatti Se valitaan sukkelasti, Pannaan nimen paimeneksi. Pienet ammatit perästä Ne valitaan varovasti. Vähän on väliä siintä Mit' on miehellä sisällä, Kun on muuten miehen muoto. Ken onpi velassa varsin, Perhe aivan puutoksessa, Takovskij[32] on staarastaksi, Aimollinen ammatiksi; Siinä verot suoriavat, Perhe henkihin herääpi. "Jok' on pojat joutununna", Rauhatuomari kysyypi. "Jo on starssina tavattu", Kaikki kunta kiljaiseepi, "Valittu on Pankin Paavo, Ylennetty yksin mielin, Sekä muutkin virkamiehet." Rauhatuomari tuleepi, Sanoopi tuo starssinalle: "Nyt kun virkahan asetan, Vitjat kannan kaulallesi, Merkin rintahan rutistan, Senkun vahvista valalla Uskottu sull' uusi virka". Siit' on saatava samassa, Pantava papin etehen. Pappipa tuo sielun paimen Neuvoileepi nöyryytetyn, Totiseksi toivottaapi Vääryyttä vihajamahan, Oikeutta ottamahan. Jonka vahvistaa valalla Uusi starssina toella, Kandidaattinsa keralla.