Vielä mulla miettimistä: Miks on kehno kerjäläinen, Miksi keisari komia, Miksi rikas röyhkiämpi, Aateliset ylpiöitä? Miks on summat summattomat Toisen taskuhun tupattu, Eikä penni pienempikään Kestä toisen kukkarossa? Miksi maat möhömahoille Onpi annettu osaksi, Talonpojan tarpeheksi Liuska liiaksi luettu? Miks on virkut virkamiehet Kestilöissä, kelpo reimat, Toimissansa torkkuvaiset? Miks ei papit paljon usko Sanojansa, saarnojansa? Miksi mestarit monesti Kulun saavat kelvottoman? Miks on kansat kaikki hullut, Kuninkaatki kurjat raukat, Kun ne suosivat sotia, Valmistavat vaaran töitä? Mun ei mahu muistohoni, Astu aivo partahani Erhetystä ihmiskunnan.
Viel' on mielessä minulla, Liian paljon luonnossani, Turhuutta tupattu paljon, Ajatuksen alla työtä, Etsimään olematointa, Mitätöintä miettimähän: Miten viljat vainiolta Massinalla maahan saisi? Miten reisurattahia, Vetäjiä vikkeliä Tehä eläinten avutta? Miten ois mitäkin tehä, Jott' ois helppo hartioille?
Niit' on liiaksi lukea Mielen kehnon mietintöjä, Mutta siintä sieluparka Saapi harmin haikiamman: Miks ei mulla mieli malta, Eikä mun ajassa anna Tavoitella tarpeellista, Kallista kalua saaha, Pysyväistä pyyeskellä, Mitä ei voro varasta, Eikä ruoste raiskaele?
TYYTYMÄTTÖMÄT.
Kuulin kerran kulkiessa Tämän maailman majassa Napisevan naisen nuoren, Valittavan varpu raukan: "Miks ei suonut suuri Luoja, Ukko ylhäinen osannut Panna naista parrakkaaksi, Tehnyt leukaa leuvakkaaksi?" Tuohon sattui saaren Matti Kujerrusta kuulemahan, Valitusta varpu raiskan. Se tuohon selon selitti, Lohutusta lainaeli: "Älä sä Helena huoli, Äläkä valita varpu Luojan lystin laitoksia! Jos ois Luoja sulle suonut Pannut parran palkinnoksi, Sä oisit parran palmikoinut, Paljon partoa lisännyt, Siihen kampoja kahellut, Käkkyröitä käämöitellyt, Sekä silkkiä sitonut, Kukkia kutonut paljon. Siint' ois suu selälle jäänyt Sekä leuvat longallensa." Mikko muistutti Matille: "Älä naapuri narise, Eipä miehetkään monesti Piä paljon parrastansa, Lahjastansa suuren Luojan, Sakset sen supuksi saapi, Partaveitsi paljastaapi Parahankin partavastan, Miehuuen jaloimman merkin". Jaakko tuohon jatkoi vielä, Loruja lisäksi laati: "Ilkiät on ihmisraukat, Ei tunne tekoja Luojan, Voimallisen vaikutusta. Laaullensa Luoja laittoi, Järjellensä järjesteli, Sorjat luomansa sovitti. Parta ei paranna naista, Vaikk' olis parahin parta; Tuoll' on paljon parjausta, Naapurista nauramista, Leuvan liikettä lujasti, Ei ois aikoa ajella — Leukansa ne leikkajaisi", Lauri laatiipi lopuksi: "Kummallinen kuivakassa, Tahtoopi tavata aina, Mahotointa maanitella. Silmät suurena näkeepi Kolatsun[37] ka'essä toisen, Pulkan[38] toisen peukalossa, Vähäiseltä vilkuttaapi, Jos se itselle osuupi; Ihminen ikänsä aina Tyytymätöin tyhmä raukka."
PAAVIN MAALLISEN VALLAN LOPPU (1870).
Luciferi, Michaeli Keskenänsä-taisteli, Michaelin vahva mieli Luciferin voitteli; Alas syöksi istuimelta, Muutti muodon rumaksi; Riistettiin siin' virkavalta, Joutui hengeks pahaksi.
Niinpä nytkin maailmassa Virkavallat voimakkaat Ovat aina haalimassa Valtaa sekä kunniat'. Vähä aina vaikka oisi Piiri koko maailman, Ottais vielä jos vaan voisi Tähtitarha-taivahan.
Niinpä nytkin ukko paavi Tuo ei tyytyn't virkahan, Lisäksi hän vielä haavi Pyhyydenkin Jumalan. Sai hän kyllä ulkokullan, Nimen siihen virheetöin — Maallisen hält' siitä vallan Syntinen vei kelvotoin.