Omenainen makeainen, Näöltänsä kaunokainen — Naisen luonto helponlainen Joutui siitä syntihin. Viina pirun sikunainen, Luonnoltansa kavalainen — Miehen luonto vahvanlainen Joutui tuollen kahleisiin: Mies nyt kärsii naisen kanssa, Yksi molemmill' on ansa.
VIRSI JOULUAATTONA.
Nyt me lapset laulakaamme Muistoksi sill' lapselle, Joka syntyi veljeksemme Olkiselle seimelle, Meitä rakastaissansa Astui korkeudesta.
Hän se Isänk' kirkas valo, Vaikk' nyt pikku vieraamme, Luotuin hallitsia jalo, Ehk' on oma lihamme, Meidän lasten näköinen, Vaikk' on Herra enkelein.
Heleästi laulakaamme Syntyneelle lapselle, Hänen tähtensä me saamme Ilon ijankaikkisen. Hän tuli meitä kutsumaan Kotiansa katsomaan.
Hän on kirkas koiton tähti, Hän tuli kirkkaudesta, Valaisemaan meitä lähti Synnin pimeydestä. Hosianna hänelle Iloisesti laulamme.
OPATTI LYYTINEN.
Opatti (eli Optatus) Lyytinen syntyi 4 p. kesäk. 1832 Selkämän tilalla Sonkarinsaaren kylässä Vesannon kappelissa Rautalampia. Hän on ylempänä mainitun runoniekan Pentti Lyytisen veljenpoika ja siis laulajasukua; hänen vanhempansa olivat talollinen Juhani Lyytinen ja tämän vaimo Eeva Kanninen. Nykyänsä hän maanviljeliänä elää omistamallansa Pentinmäen tilalla mainitussa syntymäkylässään. V. 1861 hän meni avioliittoon talollisen tyttären Kustaava Siikströmin kanssa, jonka kanssa hänellä on useampia lapsia. Nuorempana ollessansa kirjoitteli Opatti Lyytinen sekä runoja että lauluja, joita on painettuna Suomettaressa 1855 ja 1856 y.m., ja on joku runopätkä myöhempinäkin aikoina julkaistu Kuopiossa ilmestyvässä "Savo" lehdessä. Lyytisen runot ovat enimmiten varsin somia pikku kappaleita, jotka todistavat hellästä ja runollisesta mielenlaadusta.
RIKAS NEITO.
Täss' on tyttö, neito nuori, Hieno, valkea, hiveä, Täss' on tyttö, tyyni mieli, Sievä, kaunis ja siveä, Mieleltänsä tyytyväinen, Tekemähän taitavainen. En mä tarvitse tapailla Riikin akkojen apua; Paljon on omasta taasta Huonehissa huiviloita, Orret täynnä täkkilöitä, Naulat hameita nakattu, Yksi seinä aivinaista, Toinen pantu palttinata, Nurkat punkkoja pakaten, Kaljoja kaheksantoista, Sukkia vähän enemmän, Virsuja sata paria, Kenkiä vähä enemmän. Aina on omilla mailla Kilvan kihlan kantajia, On niitä etempätäkin Aina markan antajia; Pojat polkuja pitävät, Aina luokseni ajavat Orihilla välkkyvillä, Hevosilla hirnuvilla. Kihlat kilkkavat povessa, Taskut täynnä taaleria, Kukkarot kultarahoja: "Ota tästä neitoseni Kihlat kullan kiiltäväiset!" Kyllä niit' on monta käynyt Hopealta hohtavata, Vaan ei ole vielä ollut Lämpimältä läihkyvätä. Enpä kullalla eroa Kotoani kultaisesta, Enkä taivu taalerilla Vasten mielen vaatimusta, Vaan jos omani tulisi, Näköiseni näytteleisi, Vasta ottaisin omalta Kultakihlat kullaltani.