LINNUN LAULU.

Lintu läksi laulamahan Poijes uniuutustansa, Jossa rauhassa lepäsi Päivän vaihtuman väliä, Pimeyen piiloisalla, Mut kun valkeus valaisi, Alkoi koitto auringosta, Niin hän nousi nopeasti Luojallensa laulamahan Aamukullan kunniaksi, Vuoen alkavan iloksi.

Laulut ylhäälle ylensi, Korkealle korotteli, Tuolla toivolla sanovi, Vielä armoa anovi, Että oisi e'espäinkin Vuoen alkavan ajaksi Rauhan majat maataksensa, Aina ilolla herätä.

Niinpä mahtaisi monetkin Kiitosvirret veisaella Luojallensa laupiaalle Aina armonsa e'estä. Eikös tulis vielä olla Kielet kilvan kiittämässä Herran armon avaruutta, Kaikkivallan rakkautta, Kuin vuosilla kuluneilla Kohtahamm' on koittanunna, Että ovat avarasta Rikkauen lähtehestä Viljavirrat kuohununna. Jospa vielä viljavuoet Meille vastakin tulisi, Että saisi laululinnut Ilovirttä viserrellä, Sitten kaikuis kaunis ääni, Laulu laaksoista suloinen, Veisu kaunis vetten päältä, Heliseisi herttaisesti Harras huuto Suomessamme, Koko lauma laululintuin, Kaikki yksimielisesti, Linnut pienet peipposetkin Kiitosvirttä visertäisi.

EN LAULAMASTA LAKKAA.

Mä etsin huvitustani Ja elän tällä lailla, Kuin kesälintu laulelen Mä näillä Pohjanmailla.

Vaikk' on kylmät kylämme Näillä sydänmailla, Vaan on luonto lempeä Laulamahan aina.

Kuullaksesi kultani En laulamasta lakkaa, Kun mä etsin ja nyt löysin Ystäväni rakkaan.

Kun on meillä rakkaus, Niin ei puutu mitään, Ennen kaikki maailmassa Unhottaman pitää.

Vaan kussa puuttuu rakkaus Kaikki meiltä jääpi, Maailma ja rikkaus Karvahaksi käypi.