»Uni ja kuolema, weljekset vanhat,
Ehtiwät alati awuksi meillen
Uni on virkistys wäsywän Warren,
Kuolema uudistus uupuwan hengen».
»Me toivomme, että joku vainajan likimäisistä ystävistä ja tuttavista toimittaa ansiollisen ja arvollisen kuvauksen tämän isänmaan uroon kauniista elämästä ja vaikutuksesta, ja vakuutamme, että S:tar avoin sylin tahtoo semmoisen julistaa lukijoillensa».
Niinkuin edelläolevista muistosanoista selviää, pidettiin Juteinia hänen kuollessaan aito »isänmaan uroona»; hän oli »ikimuistettava ja rakastettu kirjaniekka»; hän oli »vanhus, koko Suomen kansalle tuttu nimeltänsä»; hän oli »kunnioitettu ja ylistetty mies ja runoilia»; hän »oli eläissänsä epäilemättä ensimäisiä miehiä niistä, jotka ovat uutterat ja rehelliset virassansa ja kantavat sitte kunnialla harmaat hapsensa.» Hän »on Suomen muistet tavia miehiä», sillä »kaikki suomalaiset sen nyt tietänevät muistuttamattakin, että hän oli aikoinaan armaan äitimme kielen kohotuksessa kanssa yhtenä nurkkakivenä».
Voikohan enempää tunnustusta pyytää! Onko monta Suomen miestä, jotka eläessään ja kuollessaan ovat niin tunnettuja?! Kaiketi myöhempänä aikana ja luultavasti Itä-Suomessa on syntynyt eräs Juteinia kunnioittava runokin, joka alkaa sanoilla: »Jaakko Juteini jalo Herra Viisas Viipurin isäntä». Sitä laulettiin aivan yleisesti vuoden 1876 seutuvilla Kirvussa, kertojani, opettaja ja maallikkosaarnaaja Pietari Kuusan kotipitäjässä hänen poikavuosinaan (tiedonantaja on syntynyt v. 1864). Tästä päättäen on Juteini ollut itäisessä Suomessa vielä kauan aikaa tunnettu ja kaiketi vielä tänä päivänä vanhimman sukupolven tuntema. Pohjanmaalla hän oli myös Pietari Päivärinnan nuoruudessa tunnettu »Pila Pahoista Hengistä» nimisen kirjansa kautta, koska sen osasi jokainen P:n kotipitäjässä ulkoa (»Elämäni» siv. 28). Lopella tapasi prof. Setälä, ylioppilasvuosinaan siellä liikkuessaan, myös erään henkilön, joka osasi sen. Tästä kaikesta saanemme tehdä sen johtopäätöksen, että Juteinin nimi todellakin aikoinaan on ollut tunnettu kautta Suomen niemen ainakin hänen teostensa takia. Ja että se myöskin on ollut kunnioitettu, siitähän on esitetty jo monta todistetta, m.m. yliopiston osottama kunnia. Niinikään on hän suomalaisuudestaan saanut tunnustusta niiltä, jotka sille ymmärsivät arvoa antaa. Sanan Saattaja ja Suometarhan häntä tästä kiittivät, ja v:na 1861 J.V. Snellman Litteraturblad'in kirjotuksessa »Hvad var Porthan» sanoi kunnioittavasti, että Juteinissa, tuossa Porthan'in aikuisessa ylioppilaassa, heräsi halu jäljittelemään Topelius'en keräämiä Suomen kansan runoja ja luomaan uudenaikainen suomalainen runous, sekä että Topelius'en ja Juteinin esiintyminen herätti taas Gottlund'in toimintaan suomalaisen kirjallisuuden edistämiseksi, ja vihdoin lisää Snellman tähän vielä, että Lönnrot Gottlundin »Otavasta» ja Juteinin lauluista sai ensi sysäyksen tuomaan päivän valoon »Kalevalan» ja »Kantelettaren».
Jo aikaisemmin olemme viitanneet siihen, että Juteini vanhoilla päivillään oli järjestellyt, tarkastellut ja muunnellutkin entisiä suomenkielisiä kirjotelmiaan uutta yhteistä painosta varten, vaikk'ei niitä hänen eläissään enää painettu. Mutta isänsä kuoltua poika Joël Jacob Judén[74] painatti nämä painokuntoon järjestetyt kirjotukset vuosina 1856-1858 nimellä »Jak. Juteinin kirjoja», joita on kokonaista 9 osaa.
Kun Juteinin henki vuonna 1855 kesäk. 20 p:nä löysi levon haudan hiljaisuudessa, niinkuin jo aikaisemminkin on viitattu, niin hänen maallinen tomunsa kätkettiin maan poveen Ristimäen suomalaisella hautausmaalla lähellä Viipuria. Viereiseen hautaan oli hän ennen haudannut vaimonsa ruumiin. Haudalla on korkealla jalustalla suuri kivilaatta, jolle on piirretty:—
»Tässä lepäävät Maallisen Viisauden Tohtori Jaakko Juteini syndynyt 15 päivänä Heinäkuussa 1781 kuollut 20 päivänä Kesäkuussa 1855
ja
hänen puolisonsa Katharina Margaretha Juteini kuollut 7 päivänä Kesäkuussa 1841.
Tuskassa turva on tuonelan retki, huoleta haudassa huokaus hetki, jossa ei rasita rauhattomuus endisen elämän levottomuus».