Suomen tytön poski-päihin weri waatii kukkaiset, hall' ei pysty harmaa näihin, näit' ei pane pakkaiset; luonnossa on lembeyttä sydämessä siweyttä.»
Suomalainen-runoa seurasi »Wenäläinen elli Runo Pohjan Sodasta, Aljettu Wenäjässä ja Päätetty Parisissa Yhteiseksi Rauhaksi.»[101] Tämä on myöskin Kalevalan runomitalla kirjotettu pitkä kertovainen runo, joka kuvaa Wenäjän sotaa Napoleonia vastaan. Siinä Juteinilla taas on tilaisuus ylistellä silloista keisaria Aleksanteri I:tä, jonka »armo koitti kansoille Wenäjän», niinkuin »kirkas toivon tähti». Kun hän oli hallitusohjaksissa, »pilwet, syngeät, sumuiset waiwuit warjoon unhotuksen; laulellen lumengin maissa, töistä toisinans' wapaana, lepäs' kukin leiwän luona ynnä yldäkylläisyyden; järjen walo walistuskin, loistawainen lembeästi aamu-ruskonsa ylensi».
Muuten tästä niinkuin monesta muustakin hänen runostaan näkee, että Aleksanteri I:en viisas politiikka oli vaikuttanut lähentävästi, koska hän täydestä sydämestä voi laulaa:
Näitä surman sanomia, menon julman mainioita mielin minä muistutella weljilleni Wenäjässä Suomalaisten suosiolla, niinkuin muisto mieleen tuopi, sydän tulkitsee sanoiksi; sillä suuressa sodassa oli onni molemmilla[102] isän yhteisen[103] iloksi.
Vielä hän pyytää Wäinämöistä apuun, jotta »soitto kandeleessa» ja »sulka kädessä»[104] tulisi yhtä hyvin käytetyiksi tässä ylistyslaulussa venäläisten taidosta ja urheudesta,
»(niin) kuin weljen Wenäläinen käytti miekan kiildäwäisen, koska welwollisuus waati warjelemaan wäkewästi walda-kunnan wapautta.»
Hän tekee laulunsa alkupuolella sen johtopäätöksen, ettei
»wainon hengi suonut lewon aina lepäilewän wilja-pellolla Wenäjän, joss' ei wielä wieras jalka ole käynyt kostamata»,
se herätti sotaisan innon suuressa sotasankarissa,
»Napoleon nimeldänsä, joll' on ollut onni, woitto werisinä weljeksinä,»