Rakas Suuri Ruhtinaamme, Suomen wahwa suojelia! joka istut Istuimella wanha Waldikka kädessäs, niin kuin wielä wihertäwä palmu wuoren patsahalla! sadat kansat kiitoksella lausuwat sun laupiuttas, joka sytytät sydämet aina uhri-alttarina palamahan puuttumata joka jo, kuin auringoinen, puoli-päiwään ehtineenä, annat armos ja hywyydes wielä wuotaa Suomen päälle.
Walistuksen waikuttaja, rakendaja rauhan, riemun! maassa kaikki kansa-kunnat owat sinulle omaiset; sinä Suomea rakastat, ilahutat ihmisyyttä; sinä syöksit wainon hengen epäluulon erä-maihin muukalaistengin majoista.
Isä koko ihmisyyden! jolla owat kansain ohjat kaikki yhdessä kädessä, perä-mela Suomen maangin onnen merta meloissamme kohden satamaa suloista, sinä woitit wasta-tuulen, joka oli wanhat Wallat haksi-rikkoon hukuttanut, wältit mustat waaran myrskyt, koska wahwat Walda-kunnat kukin selkäns' kumarsiwat turmelian tika-puiksi Wenäjätä wainotessa.
Woittajana wihollisen saatoit sinä lohdutuksen koko kansalles kotia, muutit Suomen suloisesti ilon maaksi ihanaksi, jossas wielä wahwistanut olet lakimme lujasti, warustanut wapauden pysywäiseksi pyhästi.
Suomen lapset lepytetyt, unhotellen wanhat waarat, sodan jäljet surkeatkin, sinua nyt siunailewat; sydämissä syttyneissä kiitos-uhrimme kyteepi; lasten lastengin hyminä kuuluwa on kunniakses, koska kaatuu kallis pääsi, wanhuudesta waljenneena, heldywät hopea-hiukses. ——Kuitengin! pimeä päiwä pojes pysykön ajasta; kauan wiipykön kamala hetki tämä tuonelassa elämäskin ehtoholla.
Sinä, joka jalommasti olet leskein lohduttaja, olet isä orpo-lasten, olet turwa tuhansille! wietä ikääsi ilolla, jossa on nyt joukon toiwo. onni kansan olewaisen, tuki wasta tulewangin. Menestykön menos, neuwos wartiana Walda-kunnan, kaikkein onnen kandajana! Tunne tundos todistukset harjoitetusta hywästä eritessäs elämästä! Elä jälken elämäskin Suomalaisten sydämissä!
Tämän runon alkuun on Juteini 1856-vuoden painoksessa pannut seuraavat kauniit säkeet:
Kiitollinen Suomen kansa Ruhtinasta rakastaa, uskollisna uhriansa Waldiaalle walmistaa, joka ijän ihanalla lailla lapset lepyttää, armollansa awaralla sydämiä sytyttää.
Koska runoja »Suomalaisille» ja »Turun uuden Akatemian rakennuksesta» ei ole otettu Jak. Juteinin kirjojen yhteiseen painokseen vuodelta 1856 ja niitä sen vuoksi on vaikea saada nähtäväksi, painatamme ne tähän, varsinkin kun niitä lukee mielellään eikä kumpikaan ole pitkä;