Kannusta pojes on kaadettu kalja
kunniaa oluen kuuluttain.
Kannata käslläs makea malja
olutta huulilles heruttain.
Unhota, ystäwän', murheetkin mustat
pikarit, pokaalit pyllistäin;
Kuoleta kannuhun tuimatkin tuskat,
oluell' upota vähittäin.
Sauvamme nojalla, seuramme tähden
juokan me tynnyrit tyhjendäin
juokan näin julkisen tytöngin nähden
sydämet seurassa yhdistäin.
Jossakussa pilkkarunossa taas valuu melkein enemmän suuttumusta kuin pilaa eikä silloin haukkumanimiäkään puutu. Lausuntomme todisteeksi mainittakoon runo »Kehoitus tupakkaa polttamaan».[117] Siinä lukija on huomaava, kuinka Juteini on sattunut näkemään nuoria poikia tupakoitsemassa. Hän laulaa vihoissaan:
»Piippu tekee poika-nulkin mieletäkin miehewäksi, koroittaapi kunniahan, koska paksu sauwu-pilwi kuiwat posket pullistaapi, pöllyäsipi puhaldaissa ulos suusta, sieramista. Kanna, poika, pienyydestä piippu-nysä nyrkkisessäs kotona ja kylässäkin. Vietä aikas weitses kanssa lehtisiä leikatessas. Anna nenäs alttarina olla aina pyhän sauwun, ehk' ei mieldä miehen päähän tule turhasta tomusta, eikä öljystä älyä: mutta mies on merkillinen, jok' on silmäns' sauwuttanut; kaunis myös on katseldawa, kuinga kallis omaisuudes sauwuna nyt sakeana kymmenessä kiekurassa kohden pilwiä katoopi».
Jo ennenkun Juteini oli julkaissut »Pila-Kirjoituk»sensa, hän oli painattanut kaksi pienempää kirjotusta: »Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle» ja »Lasten Kirja. Koetus Jak. Juteinilda.»[118]
IV.
JUTEINI KÄÄNTYY AIKANSA SIVISTYNEIDEN PUOLEEN RUOTSINKIELELLÄ.
Jo edellä mainittuna vuonna (1816) Juteini toimitti painosta vielä kaksi suorasanaista kirjotelmaa ruotsinkielellä: »Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten» (Muistutuksia suomalaiseen runotaitoon) ja »Kritik öfver Lån-Bokstäfverna uti Finska Språket»[119] (Arvostelua lainakirjaimista suomenkielessä). Näillä hän nähtävästi tahtoi herättää harrastusta maamme sivistyneissä suomenkielen hyväksi. Edellinen kirjanen on vähäarvoinen eikä mitenkään ansaitse runousopin nimeä. Kun Juteini ei ollut taipeeksi perehtynyt runousoppiin, niin hän ei kyennyt laatimaan mitään täydellistä runousoppiakaan. Parissa kohdin hän »Muistutuksissaan» suorastaan erehtyykin. Hän m.m. ei hyväksy taiteen kaunistuskeinojen käyttämistä muuta kuin aniharvoin, sillä »kauneus paraiten säilyttää arvonsa ihmisten silmissä harvinaisuudellaan.» Sen takia hän ei sanottavasti suosi esim. kertoa. Mutta vastoin suomalaisen runon luontoa hän sen sijaan sallii kahdeksantavuisen sanan muodostaa runosäkeen ja painattaa runousoppiinsa näytteeksi hyvästä säkeestä sanan; »tytymättömyydessänsä.» Suomen vanha runomitta ei kuitenkaan siedä tätä, vaan rakentaa säkeen joko 2:sta taikka useammasta sanasta.[120] Liian vähän kauneutta tuottaa myös kuusimitalle Juteinin mielestä tavallinen suomalainen sointu (nähtävästi hän tässä tarkottaa alkusointua), »ell'ei tahdota käyttää ainakin kolme samoin alkavaa sanaa tahi kaksi »apaarttisointua» samassa säkeessä, sillä sointujen tavallinen lukumäärä ei saata riittää heksametrin monitavuisiin säkeisiin.»[121] Juteini käyttääkin itse kuusimitassa liiallisesti alkusointua, kuten esim. seuraava säe hänen runostaan »Nuija-sota Suomessa 1597» osottaa:
»Kuin kovat koivut ja korwes'a korkeat karsikko-kuuset.»[122]