— Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet sido, — kuului pimeydestä Teitin ääni.
— Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette.
— Niin, minä luulen että Simo tuossa — hoi, Simo, oletko vielä elossa? — niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas on sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen avulla voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä esillä.
— Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä, Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden kynttilän? — sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle lavitsalle istumaan.
Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki.
— Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on vapaasukuinen mies, niin etten minä talonpojanpoika katso voivani häntä komentaa.
— Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään? — kuului nyt Simon paikalta avuton ääni.
— Sano että dominus Agricola käski antaa.
Simo kähni taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin:
— Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää.