— Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.
Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen kilinää ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo alkoi kompuroida ovea kohti.
— Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan orjia, — sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun.
Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä, joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä tuli lasimestarin muorikin kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi suloinen tuoksu, saaden jokaisen kolmen sieramet laajenemaan. Hän asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja kolme isoa leivänkimpaletta.
— Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa, — sanoi muori ja asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta.
— Messussa? — tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt oli kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. — Teissä, muoriseni, taitaa olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen kuin olettekin.
— Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta samantekevää, — sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän:
— Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia, tiedän mä.
— Muori, muori, — ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia lusikallisia soppaa, — tehän ette ole edes lukenut tai kuullut Martti-tohtorin kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä ei missään mainita.
Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi: