— Ja mitä siihen marskin viisauteen tulee, niin … missä se on näkynyt? Sanokaapas.
Kun miehet eivät löytäneet vastausta, käänsi Hollo toisaalle ja vastasi kysymyksellä:
— Kuinkahan tämä rymäkkä olisi mahtanutkaan päättyä, jos marski vainaja olisi ollut vielä elossa?
— Kuinkako? Juuri siten kuin se nyt päättyi ja se vain eroa, että marskin pää keikkuisi nyt ylimpänä tuolla raastuvan katolla.
— Äläst, niinkö uskotte?
— Se on selvää. Ja siinäpä se juuri olisi nähty, että marskilta puuttui viisautta. Ajatellaanpa nyt vain, että marski olisi vielä elänyt, kun herttua sotajoukkoineen tänne tuli. Talonpojat olisivat uudestaan tarttuneet nuijiinsa ja herttuan lähettilästen johdolla kerääntyneet ympäri maan Turkuun ja marski olisi yks-kaks ollut kahden tulen välissä. Jos hän olisikin linnan puolustusväen kyennyt pitämään paremmassa kurissa kuin toiset herrat, niin olisipa vihollinenkin silloin ollut vahvempi ja leikki olisi saanut aivan samanlaisen lopun kuin nytkin.
— Olisivatkohan talonpojat enää toista kertaa uskaltaneet nuijiaan nostaa? Eivätpähän nytkään herttuan tullessa liikahtaneetkaan, — arveli Sipi.
— Olisivat varmasti lähteneet liikkeelle, siksi leppymätön viha heissä oli Noki-Klauta kohtaan. Mutta mitäs nyt, Stålarmhan oli mies kokonaan toista maata, hänhän lepytteli ja suostutteli talonpoikia kuin ainakin viisas mies. Mitäs ne häntä vastaan olisivat lähteneet? Niin, Stålarmilla oli kykyä ja viisautta, mutta niitä marski vainajan peruja ei olisi seitsemänkään viisasta kunnialla selvittänyt.
Kun ei kukaan väittänyt vastaan, jatkoi hän:
— Jos hän viisas olisi ollut, marski vainaja, ja jos hän kerta aikoi täällä omintakeista valtaa pitää, niin kokonaan toisella tavalla hänen olisi pitänyt menetellä. Vai onko se viisasta, jos minun pitäisi hevosella ratsastaa täältä esimerkiksi Viipuriin ja minä aina levähdyspaikoissa sieppaisin ruuan hevosen edestä sekä muutoin sitä hosuisin ja rääkkäisin? Mutta marskivainajahan teki juuri niin, nylki, ketti ja rääkkäsi talonpoikaista kansaa kuin pahin vihollinen ja siten itse hävitti parhaan selkänojansa. Oliko se viisasta, häh? Viisas mies olisi sovitellut ja tuumitellut, että koetetaan nyt miehissä pahimman ajan yli kantaa nämä rasitukset, jotka meillä on huovien ja nihtien ylläpidosta, ja koetetaan olla yksimielisiä ja muuten hiljakseen, niin me saamme hoitaa täällä itse omat asiamme ja annamme palttua ruotsalaiselle. Mutta ei, siihen ei marskilla ollut älliä. Onko nyt surkeampaa peliä, että silloin kun herrat puuhaavat omaa valtaa, peittoavat he talonpoikia niin että ne karkaavat hätäänsä valittamaan juuri sille, jota vastaan herrat varustelevat. Jos mitä rakentaa, niin kyllä pohja pitää ensinnä pitäväksi ja lujaksi laittaa, muuten menee kaikki myttyyn. Näkeepä sen herttuasta. Hän pitää talonpoikaa hyvänä ja siksi hänen valtansa lepää lujalla pohjalla ja siksi hänestä tulee kuningas, vaikka seitsemän marskia ja Sigismundia olisi vastaan hosumassa. Jos marskikin olisi siitä laidasta alkanut, niin sitten en sano, kuinka taistelu olisi päättynyt.