— Mutta Erikhän oli mielipuoli, näin sen selvästi itsekin, kun häntä poikasena ollessani tänne Turkuun toivat, — huomautti Sipi.
— Se on sen mielipuolisuudenkin laita miten sen ottaa, — vastasi Teitti. — Joka tapauksessa hän oli lahjakkaampi hallitsija kuin tuo typerä ja vetelä Sigismund, jolta tässä pelissä olisikin oikeastaan pitänyt kaula katkaista. En minä silti sano, etteikö ollut paikallaan erottaa Eerik kuningaskin, kun hän kerta hulluttelemaan rupesi, mutta miksei nyt ole mitattu samalla mitalla sille puolalaisnahjukselle, kun on kerta yllinkyllin nähty, ettei hänessä ole miestä valtakunnasta huolta pitämään?
— Mutta eikös täällä ole meikäläisten herrojen ollut vapaampi mekastaa kuin jos Kaarle herttua olisi herruutta pitänyt? — huomautti Hollo.
— Niin, siinäpä se puntti onkin! — sanoi Teitti sormiaan näpsäyttäen. — Onhan täällä kohta kymmenisen vuotta eletty kuin omassa valtakunnassa. Mutta jos marski ajatteli joskus Suomen kuninkaaksi itsensä kruunauttaa, niin kyllä totisesti hänen olisi pitänyt viisaammin menetellä. Tilaisuus oli mitä paras, mutta siihen oli Kuitian nokinenä liian tyhmä.
— Oliko marski sekterin mielestä tyhmä? — kysyi Sipi.
— Tyhmä kuin saapas! — vahvisti Teitti.
— Ei muuta kuin raaka sisu ja jäykkä niska koko miehellä. Vaikka sen jäykkyyden ja vääjäämättömyydenkin saattoi olla niin ja näin kun oikein kovalle otti. Nähtiinpä se esimerkiksi Upsalassa Sigismundin kruunauksen aikana. Kun joutui silmäkkäin herttuan kanssa ja herttua uhkasi jättää hänet säätyjen tuomittavaksi, niin nöyrtyipäs mies, lasketti minävaivaista niinkuin kuka muu syntinen hyvänsä. Parjanneensa ja panetelleensa tunnusti herttuata kuninkaan tykönä, rukoili anteeksi ja parannusta lupasi.
— Ähää, no saikos anteeksi?
— Sai sillä kertaa ja kun erilleen pääsi, niin alotti saman pelin uudelleen. Mutta täytähän, Sipi, tuo tuoppi ja tee niitä harakanvarpaitasi sinne minun syntirekisteriini. Rahaa minulla ei ole tällä kertaa, mutta katsotaanhan sitten siinä joulun korvilla.
Saatuaan täyden tuopin eteensä jatkoi hän: