Sipi ymmärsi yskän ja haki sekterille toisen makkaran.
— Vietetäänpäs nyt sitten teurastajaisia, — sanoi tämä käännellen mielihyvin rasvasta kihoilevaa lämmintä makkaraa. — On sitä näinä päivinä verta laskettukin. Tuolla tuli polulla vastaani oikein se pääteurastaja. Taisi käydä täällä ryypyillä?
— Niin kävi. Mutta mitäs sekteri luulee, jokohan tässä nyt viimeinkin asettuu rauha maahan?
— Mikäpäs on asettuessa, — vastasi puhuteltu suu täynnä makkaraa. — Talonpojat ovat tyytyväisiä ja viskelivät lakki reuhkojaan ilmaan, kun saivat vilahdukselta nähdä herttuan viiksenpäitäkään. Ja nuo taas, joiden päät keikkuvat virpien nenässä Korpolaisvuorella ja raastuvan katolla, tuskin enää kenenkään rauhaa häirinnevät. Marskivainajan perut on selvitetty ja herttua on herrana valtakunnassa.
— Kai hänestä nyt tulee kuningas? — arveli Hollo kaivellen makkaratikulla hampaitaan.
— Se on selvää, — vastasi Teitti. — Ja, uskokaa jos tahdotte, minä sanoin jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun näin hänet ensi kerran vanhempain veljiensä seurassa Tukholmassa, että tuosta se tulee oikea isänsä seuraaja.
— Mistä te sen näitte? — kysyi Piikki yksinkertaisesti.
— Mistä? Kaikesta minä sen näin! Koko miehen olemus oli kuin: huuti, rakkarit, järjestys maassa olla pitää! Sen silmiä esimerkiksi! Luulenpa että teillä rupeaisi housut lyömään viittätoista, jos joutuisitte silmäkkäin sen miehen kanssa, ja varsinkin jos omallatunnollanne olisi jotakin liiempaa törkyä. Polvilleen valahtivat Suomen herratkin toissa päivänä linnan edustalla, kun tuomiota luettaessa herttua viikset vihasta tärähdellen astui heidän eteensä vartijajoukon keskelle. Polvilleen putosi Vuolteen herrakin, putosi niin että paksu niskansa tärähti, vaikka hän kerran oli vannonut sylkevänsä herttuata vasten silmiä, kun joutuu vastakkain hänen kanssaan.
— Hm, sääliksi käy melkein herra polosia, sillä eiväthän he muuta tehneet kuin tottelivat Sigismundia, jolle olivat uskollisuutta vannoneet, — sanoi Sipi.
— Mhyy, — äänsi Teitti ja siemasi olutta. — Se on sen alamaisen uskollisuudenkin enimmiten niin ja näin. Olivat Sigismundille uskollisia niin kauan kuin se näytti olevan edullisempaa, mutta kun hätä tuli ja nahkaa alkoi kärvellä, niin silloin: palttua uskollisuudelle ja polvilleen herttuan eteen! Suotta puhua kauniita sanoja uskollisuudesta ja ritarin velvollisuuksista, sillä monet samoista miehistä olivat aikanaan vannoneet uskollisuudenvalan myöskin Erik kuninkaalle, mutta yks-kaks kiepahtivat he kapinan puhjetessa herttuain puolelle.