»Onko tuo sinun vaimosi?»
Hämilleen joutuen nyökkäsi herra Henrik myöntävästi, minkä jälkeen munkki osotti sormellaan lapsia ja kysyi:
»Ja nuo sinun lapsiasi?»
Herra Henrik teki jälleen myöntävän eleen, minkä jälkeen munkki ojensi kätensä ylös ja äänensä korottaen lausui:
»Voi sinua, sinä Belialin pappi, joka elät saastaisessa liitossa Eevan tyttären kanssa, vaikka tiedät, että se on kielletty kirkon palvelijalta. Sinun uppiniskaisuutesi takia on tätäkin seurakuntaa nyt kohtaava Jumalan viha. Sillä tiedä, että minun jälessäni kulkee se, joka ratsastaa hiiren karvaisella orhilla ja jonka nimi on kuolema. Musta surma liikkuu Suomessa ja jumalattomain suiden pitää parkumaan. Aja nopeasti pois ne, joiden kanssa sinulla ei ole lupa elää yhdessä ja tee pikainen parannus, että sielusi pelastettaisiin!»
Tämän sanottuaan kääntyi munkki ja palasi myrskyiseen yöhön.
»Pyhä Jumalan äiti, siinä me nyt taas olemme!» huudahti vaimo epätoivoisesti ja purskahti itkuun.
Lapset katsoivat hätääntyneinä toisesta toiseen ja alkoivat sitten omalla itkullaan säestää äitiä.
Herra Henrik oli munkin sanoista tyrmistynyt aivan sanattomaksi. Mutta nähdessään vaimonsa ja lastensa itkevän, koetti hän ryhdistää itseään ja huolettomuutta tavotellen lausui hän:
»Mitä varten, äitiseni, otat noin vakavasti tuon maankiertäjän sanat! Näithän, ettei hän ollut täysijärkinen, vaan ylettömäin paastojen ja itsekidutusten hullaannuttama poloinen. Mitä sellaisen puheista!»