»Hm, voithan sinä koettaa, mutta luultavinta on siinä tapauksessa, että saat vanhoilla päivilläsi vuoleskella hanhenkynää toisen palveluksessa.»
»Kuten te, joka siis myös olette tuollainen epäonnistunut poikkeus säännöstä.»
»Aivan niin, poikaseni. Huomaan ilokseni, että sinä vähitellen alat oppia tekemään järkeviä päätelmiä.»
Tämän jälkeen syventyi kumpikin työhönsä ja hiljaisuutta häiritsi ainoastaan parin talikynttilän ritinä ja se äreä mutina, jolla Speitz säesti tilikirjain tarkastusta. Mutta saatuaan hetken perästä laskunsa päätetyksi alotti Simo jälleen keskustelun kysymällä:
»Eikös teillä ollut hovioikeuden kanssa rettelöitä myöskin niiden sota-artikkelien suomentamisen johdosta?»
»Tietysti, kuinkas se nyt ilman rettelöitä olisi sujunut, onhan se siksi suuriarvoinen ja hyödyllinen asia. Mutta kerronpa sinulle tapaukset juurta jaksain, koska olen tässä kerran ruvennut sinulle opetuksiani jakamaan. Näillä tapauksilla on näet muutamia sangen opettavaisia puolia. No niin, asian alkuna oli se, että minä kerran — se oli tietysti siihen aikaan, kun minun vielä sallittiin olla tuomarintoimissa — jouduin Turussa istumaan sotaoikeudessa. Syytettynä oli muuan sotilas, joka oli hiukan kolhaissut päällikköään — luultavastikin maksuksi paljon useammista kolhuista. Mies oli supi suomalainen, mutta hänen kuolemantuomionsa luettiin Kustaa Aadolfin ruotsinkielisistä sota-artikkeleista. Pois vietäessä lausui mies pilkallisen katkerasti: 'Tästä kaikesta minä en ymmärtänyt muuta kuin että kuolemaan tässä mennään.' Tapaus vaikutti minuun syvästi enkä saanut sitä enää mielestäni. Minusta oli siinä olemassa suuri vääryys, että ihmisiä tuomitaan lain mukaan, josta he eivät sanaakaan ymmärrä. Ja niin minä päätin toimittaa suomeksi ensinnäkin nuo sota-artikkelit. Kun kreivi Brahe, joka muuten on kansamme hyväksi tehnyt enemmän kuin kaikki Suomen omat johtoherrat yhteensä, kannatti puuhaani, ryhdyin minä työhön. Mutta luuletko, että kirja sai ilmestyä präntistä ilman rettelöitä? Siinä näet keksittiin jotain tuomarinarvoa loukkaavaa, johon hovioikeuden herrat heti iskivät kyntensä.»
»Sekö oli tuomareita loukkaavaa, että laki ilmestyi suomenkielellä?» kysyi Simo.
»No ei juuri varsin se. Minä olin näet suomennokseeni kirjottanut vähäisen esipuheen, jossa muun muassa sanoin kauhistuksella huomanneeni, kuinka ruotsinkieltä taitamattomain sotamies-parkain Suomessa täytyy käydä kuolemaan sota-artikkelien rikkomisesta, vaikk'eivät ikinä ole saaneet mitään tietoa niiden sisällyksestä. Tämä se muka sisälsi loukkauksen tuomareita vastaan ja niinpä täytyi kirjan alkuosa painaa uudestaan, jolloin tämä kerettiläinen kohta jätettiin pois.»
»Eikä siinä kaikki», jatkoi Speitz hetken kuluttua. »Kirjasta löytyi pari muutakin pahaa kerettiläisyyttä. Tuossa esipuheessani olin sanonut myöskin, että minä olen tehnyt tämän työn isänmaan ja erittäin oman kansani hyväksi. Nuo sanat 'erittäin oman kansani hyväksi' olivat vaarallista kerettiläisyyttä, niin, suorastaan kapinallisuutta meidän ruotsalaista esivaltaamme vastaan ja siksi ne oli pyyhittävä pois. Nimikirjotuksessani olin merkinnyt itseni Hämeen suomalaiseksi sanoilla Tavast-Finlandus. Taaskin kapinallisuutta! Sillä nythän pitää tietysti kaiken olla ruotsalaista sen jälkeen kun Ruotsi Saksan sotatanterilla on noussut niin suureen mahtiin —»
»Suomalaisten hakkapeliittain avulla», pisti Simo väliin.