»Juuri niin, sillä ilman suomalaisten uhrauksia ei Ruotsi nyt olisi siinä asemassa. Mutta sinähän poikkesit syrjään asiasta.»
»Te sanoitte nimikirjotuksessanne käyttäneenne sanoja
Tavast-Finlandus», auttoi Simo.
»Niin. Mutta niiden häntään oli kirjan präntistä päästessä ilmestynyt sana — Svecus! Ajatteles, että minusta niin yks kaks tehtiin svecus, minusta, joka olen syntynyt ja kasvanut ja suurimman osan ikääni elänyt Suomen sydämessä! — Tässä on sinulle siis uusi ja hyödyllinen opetus: muista kaikissa vaiheissasi olla svecus, muuten nousee tie edessäsi pystyyn.»
Mutta vastustushalussaan turvautui Simo äskeiseen keinoonsa ja väitti:
»Entäs kamariviskaali? Pitääpä hänkin itseään suomalaisena ja käyttää isältä perittyä suomalaista nimeäkin.»
»Mutta mehän sovimme jo siitä, että hän on poikkeus säännöstä», ärähti Speitz. »Ja sitä paitsi, luuletko hänenkään enää kauan kantavan suomalaista nimeään.»
»Mitä varten hän nyt enää ikämiehenä ottaisi uutta nimeä», epäili Simo.
»Ahaa, sinä et näy tietävänkään», selitti Speitz, »että hän vähää ennen matkalle lähtöään sai Turusta vapaaherra Creutziltä kirjeen, jossa ilmotettiin, että kuningatar läänittäessään kamariviskaalille muutamia uusia tiloja, on päättänyt samalla korottaa hänet aatelissäätyyn nimellä Ljusenstjerna. Luultavasti hänellä Turusta palatessaan on jo aateliskirja taskussaan.»
»Vai aatelismies hänestä tulee ja nimeksi Ljusenstjerna!» ihastui Simo.
»Ähää, jokos rupesivat silmäsi kiilumaan!» ivasi Speitz. »Mutta maltahan, kyllä sinä itsekin innostasi päättäen pääset vielä niin pitkälle ja saat nimesi töyhdöksi stjernan, hjelmin tai sköldin. Niin sitä tähän aikaan tehdään supi suomalaisista jalleista töyhtöpää svecuksia. Sitten ei puutu muuta kuin että pojat johtavat sukunsa suoraan Valhallan jumalista, kun itse asiassa ovat parin kolmen napanuoran päässä suomalaisen talonpojan pirtistä.»