HERRA HALLMAN. Kuinka suureksi se lienee tähän mennessä kasvanut? En ole pitkiin aikoihin muistanut koko säästön olemassaoloa.
ROUVA HALLMAN. Vuoden vaihteessa se oli hiukan yli kahdenkymmenen tuhannen.
HERRA HALLMAN. Hm, kaksikymmentä tuhatta. Eihän se mikään suuren suuri perintö ole, mutta kuitenkin jotain tänä aikana, jolloin raha on kallista. Muutoin toivon ja uskon ennen pitkää voivani tämän Annan perinnön lisätä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Silloin hän on tunteva asemansa tulevassa kodissaan paljon itsenäisemmäksi. Ja tuo itsenäisyyden tunto — se on kaiken varalta hyvä juuri Annalle. Sitäpaitsi tunnen olevani hänelle velkaa, puhdasta rahallista velkaa. Ja velka on aina maksettava.
ROUVA HALLMAN. Niin, niin, kuinka ahtaalla olisimmekaan nämä vuodet olleet ilman Annaa. Ilman Annaa ja Sohvia. Kuinka masentavalta tuntuukaan, että Sohvin on joskus täytynyt ostokset maksaa omista pikku säästöistään. Nytkin on talouskassamme ihan tyhjä eikä kauppias ole luvannut tavaraa laskuun, ennenkuin —- (keskeyttää huomatessaan, että herra Hallman on painunut kokoon ja tuijottaa tylsästi eteensä). Mutta pappa, mikä sinun on? Ottiko taas sydämestä? (Nousee ja lähestyy herra Hallmania, taputtaen häntä hellävaroin hartioille).
HERRA HALLMAN (sopertaen). Reino — Reino saattaa kaiken ennalleen — ennalleen. Uskothan niin, Katri?
ROUVA HALLMAN. Uskon, uskon, rakas Eemil. — Haenko sinulle niitä tippoja?
HERRA HALLMAN (kohentautuen). Ei, se on jo ohi. — Niin, niin, kaikki palautuu ennalleen eikä ainoastaan ennalleen, vaan — vaan suurempana ja vauhdikkaampana. Niin, mamma, ja sitten me Reinon kanssa palkitsemme korkojen kanssa Annat ja Sohvit. (Kelloaan katsoen) Mutta nyt minä menen pistämään Reinolle kirjeen, että Anna vie sen mennessään postiin. Reino saa näet toimittaa nämä paperit teollisuushallitukseen — sekä muutenkin ryhtyä alustaviin toimiin tehtaan käyntiin saattamiseksi.
(Ottaa paperit ja lähtee oikealle).
ROUVA HALLMAN. Etkö sinä ehtisi toimittaa niitä huomennakin? Panisit nyt sen sijaan levolle.
HERRA HALLMAN. Suotta sinä, mamma, minun sydäntäni pelkäät, se kestää ja tulee tästä puolin yhä paremmin kestämään. Levolle en voi laskeutua, ennenkuin nämä paperit ovat matkalla — nämä uuden tulevaisuuden tuumat.