ROUVA HALLMAN. Semmoistahan se nyt kerta kaikkiaan on tämä maailman meno.
ANNA. Mutta se on halpamaista, kerrassaan inhottavaa menoa se sellainen!
ROUVA HALLMAN. Mutta, hyvä lapsi, mihinkä siitä pääsee, perijättärellä on nyt kerran hänen perintönsä —
HERRA EKMAN. Niin, todellakin, mihinkä siitä pääsee. Maailman meno on otettava sellaisena kuin se on.
ANNA. Minä olen usein kuvitellut, kuinka minä menettelisin, jos olisin rikas perijätär ja jos minä tuntisin rakkautta johonkin kosijoistani.
ROUVA HALLMAN JA HERRA EKMAN. No kuinka?
ANNA. Minä asettaisin hänet koetukselle. Saattaisin hänet jollakin tavoin siihen varmaan luuloon, että minulla ei ole odotettavissa mitään perintöä tai, jollei muu auttaisi, lahjoittaisin perintöni pois.
ROUVA HALLMAN. Niin, kuvitella kyllä voi sellaista, mutta tokkohan sinäkään käytännössä niin menettelisit?
ANNA. Varmasti menettelisin.
HERRA EKMAN. No hyvä, mutta entäpä jos sinä siten menetellen kadottaisitkin kosijan, johon jo itsekin olisit rakastunut.