ANNA. Kas siinäpä juuri toteutuisikin minun tarkoitukseni. Kävisi selville, että hän onkin kosinut minua rahojen vuoksi ja silloinhan olisi pelkkä onni minulle, että pääsisin liittämästä elämääni hänen elämäänsä.
HERRA EKMAN. Mutta rakkautesi häneen?
ANNA. Saisi sammua — ja se sammuisikin tietysti heti, kun hänen motiivinsa siten olisivat minulle paljastuneet.
ROUVA HALLMAN. Mutta eiköhän tuollainen romantiikka johtaisi lopulta sentään onnettomuuteen.
HERRA EKMAN. Kun leipä loppuu, niin rakkauskin loppuu. Miksi siis halveksia aineellisia arvoja.
ANNA. Sellaisesta leipärakkaudesta minä en tahdo tietää! (Kiivaasti) Avioliitto ei voi muodostua onnelliseksi ja sopusointuiseksi, jos kummaltakaan puolen on ollut pienimpänäkään tekijänä joku muu kuin persoonallisesta taipumuksesta johtunut puhdas rakkaus. Jos minä vain jotakin muuta huomaisin, niin pitäisin velvollisuutenani rikkoa ajoissa välit.
HERRA EKMAN. Hm!
ROUVA HALLMAN. Puhdasta ihannetta on missään asiassa vaikea saavuttaa.
ANNA. Mutta mikään ei estä meitä joka asiassa pyrkimästä niin pitkälle kohti ihannetta kuin suinkin päästä jaksamme.
(Äänettömyys.).