ANNA. Reino on kuluttanut paljon enemmän rahoja kuin te luulettekaan. Sen opintolainansa, jossa Kaarlokin on takaajana, on hän ensinnäkin jo aikoja sitten kuluttanut loppuun.
ROUVA HALLMAN. Mutta millä hän sen jälkeen olisi toimeen tullut?
ANNA. Minun on täytynyt toimittaa hänelle rahoja.
ROUVA HALLMAN. Sinun?
ANNA. Niin, monet kerrat — en ole voinut kieltäytyä, kun hän niin hädissään ja hyvin lupauksin on puoleeni kääntynyt.
ROUVA HALLMAN. Et suinkaan sinä —
ANNA. Postin varojako, mamma?
ROUVA HALLMAN. Ei, ei — eihän sellaista nyt toki mieleenikään johdu, vaan siitä, siitä kumminlahjastasi — pankkitalletuksesta?
ANNA. Niin, mamma. Minulla ei ole ollut sydäntä olla antamatta — ja toiselta puolen minulla ei ole ollut sydäntä siitä teillekään puhua. Mutta nyt päätin ilmoittaa, sillä pahentaahan tämä salaileminen vain tilannetta.
ROUVA HALLMAN. Niin, niin, Jumala paratkoon! — Ja kuinka paljon sinä olet tuosta pankkitalletuksesta Reinon hyväksi käyttänyt?