SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Jopahan ne nyt vastakihlatut malttavat niin lentämällä sieltä palata, varsinkin tällaisena päivänä. Kun ilmakin on kuin maitovelliä.
ROUVA HALLMAN. Niin, nythän se vasta oikein keväältä tuntuu.
SOHVI. Mutta arvaako rouva, mitä minä äsken ajattelin, kun näin niiden menevän rantaan?
ROUVA HALLMAN. No mitä Sohvi sitten ajatteli?
SOHVI. Ajattelin vain, että liika hyvän rouvan tuo apteekkari saa meidän neidistä.
ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka Sohvi nyt sellaista! Eikö apteekkari ole hyvä mies?
SOHVI. Miksei, onhan se hieno mies ja taitaa rikaskin olla ja onhan se minunlaisellenikin niin höyli, mutta sittenkin minusta tuntuu, että Anna-neidin olisi pitänyt saada vieläkin parempi. Sanoinhan minä jo neidin ollessa pikku tyttönen — eikös rouva muista? — että siitä tulee professorin tai senaattorin rouva.
ROUVA HALLMAN (hymyillen). Niin, Sohvihan on aina ollut niin kiintynyt
Annaan. (Ottaen kahvia) Mutta Sohvipa käskee pappaakin kahville.
SOHVI (raottaen varovasti oikeanpuolista ovea). Patruuna on hyvä ja tulee juomaan kahvia.
HERRA HALLMAN (oikealta). Ihan heti.