"Eipä tiedä, on se ennenkin kuullut semmoista, joka on pitänyt paikkansa", sanoi isäntä vakavasti.
"Ja koko pohjoinen taivaanranta punottaa", jatkoi muori omissa ajatuksissaan.
Kukaan ei puhunut mitään ja kaikkien mielialaan hiipi kaamea tunne.
Juuri tällöin kuului reen ratinaa pihalta ja kohta sen jälkeen astui pirttiin kolme miestä. Jokaisen valtasi epämieluisa tunne, sillä tulijat kantoivat huovin pukua raskaine kannussaappaineen ja nahkaköltereineen.
Tervehdyksen sijasta lausui yksi tulijoista röyhkeästi:
"Olutta pöytään vieraille!"
Tuomas Heikinpojan katse synkkeni, sillä hän tunsi puhujan oman pitäjän mieheksi. Se oli yhtä väärentämätön talonpoika kuin hänkin, mutta oli mennyt herrain puolelle ja ruvennut knaapiksi. Kannukset saatuaan oli se alkanut käyttäytyä yhtä ylimielisesti ja väkivaltaisesti kuin muutkin sotilaat.
"Ei meillä ole tapa kutsumattomille vieraille olutta tarjota!" vastasi
Tuomas Heikinpoika lujasti.
"Sitten me otamme itse ja juomme tervetuliaismaljamme", sanoivat huovit ja lähenivät kellarinluukkua, nostaakseen permannon alta jouluoluet esiin.
Tuomas Heikinpoika nousi seisomaan ja kohotti kirveensä, jolla hän juuri oli veistänyt viikatevartta.