Mitäkö varten tällaisia miehiä säilytettiin Shpalernajassa? Miksi heitä ei santarmistolle ja hra Mashkevitshille tekemiensä suurten palvelusten johdosta heti vapautettu?
Arvatenkin he olivat vain jonkunlaisia suojelusvankeja, joita tarvittiin yhtä mittaa kaikenlaisten täydentävien lisätietojen saamiseksi sekä persoonallisina todistajina useita muita vangittuja sekä vangittaviksi määrättyjä vastaan. Jos heidät olisi vapaalle jalalle laskettu, olisivat he voineet huveta ties minne, jota paitsi sellaisten miesten hengissä säilymisestäkään ei olisi ollut mitään takeita. Olihan ainakin Rissasen mustista töistä päässyt jo tietoja Suomeenkin asti leviämään. Mutta jahka suomalaisten asia olisi ehditty loppuun käsitellä ja kukin heistä saanut tuomionsa, olisi nämä arvon kaverit arvatenkin koreiden kiitosten kanssa laskettu vapauteen.
Olihan esimerkiksi Ahlstedt tunnustustensa palkaksi saanut vapautensa, vieläpä ruvennut jatkuvastikin santarmeja avustamaan, kuten jo olen maininnut. Pitkä ja selkäpiitä karmiva on sekin ilmiannettujen henkilöiden luettelo, jonka Mashkevitsh on häneltä pöytäkirjoihinsa saanut. Mutta ei hänkään vedä sentään lähimainkaan vertoja Rissaselle.
Joulun tienoissa saapuvien uusien suomalaisten vankien mukana kulkeutuu meille Shpalernajaan tieto, että Ahlstedt on tavattu Suomessa jossain matkailijakodissa ammuttuna: joko hän on tehnyt itsemurhan tai on joku toinen ampunut kuulan hänen päähänsä sekä pistänyt revolverin vainajan käteen. Vahvistusta tälle tiedolle en kuitenkaan vielä tätä kirjottaessani ole saanut. — — —
Useimpien Shpalernajassa istuvien suomalaisten omakohtaiset kertomukset Mashkevitshin pöytäkirjoissa ovat tavallisesti varsin lyhyet: he eivät yksinkertaisesti tiedä mitään niistä asioista, joista heitä syytetään. Mutta sitä pitempiä, kirjavampia ja pöyristyttävämpiä ovat sellaisten henkilöiden vuodatukset, jotka heikon tai rikollisen luonteensa houkuttelemina ovat kavaltaneet asian, mihin ovat yhtyneet, sekä ilmiannoillaan saattaneet toverinsa ansaan. Edellisten lisäksi esitän tässä vielä pari sellaista titulusta hra Mashkevitshin pöytäkirjoista.
Paavo Aronen, Porvoon yhteiskoulun entinen oppilas, tulee Heinolan tienoille ja kääntyy siellä erään tutun kansakoulunopettajan puoleen, tiedustellen häneltä, miten voisi päästä Saksaan, jonne hänellä olisi halu mennä ja jonne hän on kuullut muitakin suomalaisia matkustaneen. Opettaja sanoo, ettei hän tiedä niistä asioista mitään ja neuvoo Arosen Helsingissä kääntymään erään nuoren tiedemiehen puoleen, joka ehkä tietäisi neuvoa. Aronen matkustaa Helsinkiin, mutta osotettu henkilö ei rupea millekään hänen kanssaan. Aronen oleilee edelleen Helsingissä ja etsii tilaisuutta päästä Saksaan sotilaaksi. Ja niinpäs hän lopuksi yhtyy muutamaan ylioppilaaseen, joka antaa hänelle matkarahat sekä tarpeelliset ohjeet. Niitä noudattaen pääsee Aronen onnellisesti Suomen rajan yli Haaparannalle. Siellä tapaa hän ilokseen erään ylioppilaan, joka on hänen entinen koulutoverinsa. Tämä toimittaa hänet edelleen Tukholmaan. Siellä tiedustellaan Aroselta, eikö hän haluaisi palata takaisin Suomeen ottamaan selvää Venäjän Itämeren laivastoa koskevista seikoista. Aronen suostuu. Hänelle annetaan tarpeellinen kouluutus vakoilussa ja sitte hänet hyvillä matkarahoilla varustettuna toimitetaan takaisin Suomeen. Vetelehdittyään täällä jonkun aikaa eri paikkakunnilla ja kulutettuaan rahansa menee hän ja ilmaisee santarmille kaiken, mitä siihen saakka on tietoonsa saanut. Yksi tämän tituluksen luonteettomuuden uhreja oli tuo heinolalainen kansakoulunopettaja, joka mokoman syyn takia joutui vuoden päivät Shpalernajassa virumaan.
Seminaarinoppilas Rösch Sortavalasta saa samallaisen halun kuin Aronenkin. Päästyään henkilöiden yhteyteen, jotka varustavat hänet rahoilla ja muilla asianmukaisilla evästyksillä, lähtee hän matkaan. Tamperetta pitemmällä ei hän kuitenkaan käy, vaan vierailtuaan siellä joidenkin tuttaviensa luona palaa hän takaisin ja menee opistoonsa. Johtaja kutsuu hänet kansliaansa ja tiedustelee, mitä varten hän luvatta on niin kauan ollut koulusta pois. Rösch kertoo kuulleensa, että Suomesta menee Saksaan miehiä ja hänen halustaan ottaa siitä asiasta tarkempi selvä oli aiheutunut hänen omavaltainen lomansa. Johtaja suuttuu mokomasta tunnustuksesta ja kehottaa häntä ottamaan eron opistosta. Sen R. tekeekin ja antautuu santarmien palvelukseen. Kolme nuorta herrasmiestä joutui Shpalernajaan hänen ilmiantojensa perustalla, jota paitsi myöhemmin saamme kuulla, että mainittu opistonjohtaja on karkotettu Siperiaan.
Tämän tapaisia kehnoja luonteita on pöytäkirjoissa vilisemään asti. Tavallisesti ne ovat miehiä kansan pohjimmaisista kerroksista, mutta esiintyy joukossa silloin tällöin sivistystäkin saaneita. Enimmäkseen he ovat sellaisia, jotka joltakin henkilöltä ovat ottaneet matkarahat Saksaan mennäkseen, mutta ovat sitten joko menomatkalla kiinni jouduttuaan heti ensi säikäyksessä tunnustaneet kaikki tai ovat omasta alotteestaan palanneet, pienen huvimatkan pohjoista kohti tehtyään, takaisin kotiseudulleen ja siellä lörpöttelyllään vetäneet itseensä santarmien huomion.
Synkeihin mietiskelyihin ja lohduttomaan psykologiseeraamiseen antavat minulle joka päivä aihetta tällaiset tuttavuudet. Onko kansa, jonka keskuudesta ilmestyy niin paljon kehnoa ainesta, ansainnut vapautta ja valtiollista itsenäisyyttä? kysyn usein itseltäni, muistellessani iltasin kaikkea sitä törkyä, mitä päivällä luetut pöytäkirjat ovat sisältäneet. Mutta olenhan toiselta puolen täällä Shpalernajassakin saanut tutustua jo moneen ihailua ja lämmintä myötätuntoa herättävään sankariluonteeseen. Ja kuinka monesta sellaisesta kertovat pöytäkirjatkin. Jos on paljon roistoja, niin on niiden täydellisiä vastakohtiakin, ja näitä jälkimmäisiä on lopultakin paljon enemmän. Huonoja aineksia on tietysti kaikkien kansojen keskuudessa ja tällaisina tärkeinä ja kohtalokkaina murroskausina sellaiset tulevat erikoisen räikeällä tavalla näkyviin. Monet sellaiset, jotka normaalioloissa käyvät kunnon kansalaisista, ovat tänä aikana, kun luonne on joutunut hiukan tiukemmalle koetukselle, yhtäkkiä keikahtaneet roistojen joukkoon. Sekä hyve että kunnottomuus ovat näissä mullistavissa oloissa erikoisen selväpiirteisinä tulleet näkyviin. Ja onhan hyvä edes joskus nähdä nisut ruumenista erotettavan.
On muuten todennäköistä, että noiden kehnojen ainesten joukossa on paljon psykopaattisia ilmiöitä. En voi torjua luotani ajatusta, että esim. tuollaisissa Rissasen, Röschin ja Arosen tapaisissa olioissa on jotakin vajavaista, defektiä. Mutta se on juuri sitä laatua vajavaisuutta — ja sen vuoksi sitä vaarallisempaa —, että sitä on heidän tavallisessa elämässään ja esiintymisessään miltei mahdoton huomata, jopa he tavallisesti esiintyvät näköjään hyvinkin nerokkaina ja toimitarmoisina.