Aavistan heti, kun tulkki alkaa noita Rissasen luetteloita levitellä eteemme, että minäkin saan tässä pian ratkaisun ilmiantaja-arvoitukseeni. Ja aivan oikein, tuntemiensa sotilasten joukossa mainitsee R. Juho K:n, minkä jälkeen seuraa lause: "Hänet on lähettänyt Kyösti Wilkuna, ylioppilas Helsingin keisarillisessa yliopistossa; hän on hyvin innokas värvääjä ja on kahdesti paennut venäläisten käsistä Oulussa ja Helsingissä." Siis puuta ja heinää sekaisin!
Useita muitakin pöytäkirja-ryhmämme jäseniä on mainittu R:n ilmiantoluetteloissa. Varsin runsaasti on niissä muistettu R:ää ja H:ta. Rissanen se juuri kertoo heidän räjäyttäneen Venäjän armeijalle kuuluvia sotatarpeita sekä siitä saaneen ensi luokan rautaristit. Ja omituisesta kohtalon oikusta joutuu H. Shpalernajassa istumaan tämän ilmiantajansa lähimpänä naapurina, lattia vain väliä. Kun nyt H., ensi päiviä talossa ollessaan, rupeaa ottamaan selvää, ketä hänen ympärillään asuu, ja siinä tarkotuksessa huhuilee lämpöjohtotorven juuritse alemman kerroksen koppiin, saa hän sieltä suomalaisen vastauksen. Ihastuneena ilmottaa hän nimensä ja tietämättä vielä mikä konna Rissanen on ja missä suhteessa häneen, alkaa keskustella hänen kanssaan. Mutta pian saa hän siitä kyllänsä, sillä R. huutaa hojottaa vastaan: "Vai sinä se oletkin! Eikö sinua p—lettä ole vielä hirtetty?" Olkoon mainittu, etteivät he olleet persoonallisia tuttuja, joten Rissasella ei voinut olla edes mitään henkilökohtaista vihaa H:ta vastaan.
Tämän onnettoman "tutustumisen" jälkeen tuotti Rissanen H:lle alituista harmia. Kun H. perehtyi naputusjärjestelmään, oli hänen mahdoton lämpöjohtotorvea myöten keskustella ylempänä asuvien kansalaistensa kanssa, sillä aina kun hän sellaista yritti, alkoi R. sen huomatessaan rämistää torvea, siten sotkien toisten naputuksen. Eikä siinä vielä kyllin, vaan hän jatkoi ilmiantojaan vankilassakin. Kun H:lla oli suomalainen naapuri myöskin samassa kerroksessa ja he keksivät tavan jutella suullisesti suoraan seinän läpi, saattoi Rissanen, painamalla omassa kopissaan korvansa seinää vasten, seurata heidän keskusteluaan. Siitä hän teki sitten ilmiantoja vartialle. Onnellisen sattuman kautta pääsi H. tästä kuitenkin selville, minkä jälkeen hän naapurinsa kanssa osasi olla varuillaan tuohon heittiöön nähden.
Monen monet Shpalernajassa viruvista suomalaisista olivat juuri Rissasen ilmiantojen uhreja, alkaen edellä mainitusta "ikäpresidentistämme", apteekkari J:stä. Entä kuinka suuren joukon kotimaassa olevia, tunnettuja henkilöitä olikaan täytynyt Rissasen ilmiantojen takia joutua epäluulojen ja silmälläpidon alaisiksi! Onhan R:n pöytäkirjoissa kaikenlaisten sekavien huhujen yhteydessä mainittu henkilöitä sellaisia kuin: Aino Ackté, konsuli Stockman, "Vaasan läänin entinen kuvernööri" y.m., y.m.
Kuinka seikkaperäisiä hänen ilmiantonsa ovat, osottaa m.m. se, että hän kertoessaan Konni Zilliacuksen käynnistä suomalaispataljoonaa katsomassa, mainitsee hänen itkeneen, pitäessään pojille puhetta. Niin likaista tietä myöten kuin kertomus tuosta kohtauksesta tuleekin tietooni, kostuvat silmäni ajatellessani, kuinka tuo harmaapäinen patriootti, joka kaksipäisen kotkan vainoomana on monet pitkät vuodet saanut värjötellä kotimaansa rajojen ulkopuolella, ei voi estyä kyyneliin puhkeamasta, nähdessään edessään uljaan joukon nuoria kansalaisiaan, jotka ovat pukeutuneet sotisopaan isänmaansa vapauden puolesta. Kaunis näky niin puolelta kuin toiseltakin!
Kun Rissasen olemus on pöytäkirjojen välityksellä ehtinyt juuriaan myöten paljastua Shpalernajan suomalaisille, herää meissä kaikissa tätä kohtaan raskas viha ja ylenkatse. Siitä näkee selviä merkkejä m.m. niiden pohjakerroksen koppien seinillä, joita käytetään kylpyyn menevien vankien odotushuoneina. Niiden seinillä on kaikenlaisia kirjotuksia, tiedonantoja ja tervehdyksiä, joita vangit varkain ovat lyijykynällä kirjotelleet myöhemmin ehkä samaan odotuskoppiin sattuvien tuttaviensa tai hengenheimolaistensa nähtäväksi. Vartiat niitä kyllä tuon tuostakin tuhrivat tai pyyhkivät märällä rievulla, mutta uusia ilmestyy joka perjantai seinät täyteen. Miltei jokaisen tällaisen kopin seinälle alkaa pian ilmestyä Rissaselle kohdistettuja julmia uhkauksia tai inhon ja ylenkatseen ilmauksia. Ilmestyypä sinne kerran piirustuskin: mies hirsipuussa ja alla nimi Rissanen. Kuten myöhemmin saan tietää, on sen muovaillut hra Massisen piirustustaitoinen venäläinen koppitoveri. Kun piirustuksen näin vähää ennen vallankumousta, on se luultavasti vieläkin tallella, ja jos Shpalernaja, kuten kerrotaan, muodostetaan vankilamuseoksi, jäänee se sinne edelleenkin muistoksi siitä vihasta, jota Shpalernajan suomalaiset vangit tunsivat tuota suurilmiantajaa kohtaan.
Mutta hyvinvoipana, punaposkisena ja täyteläisenä oljentelee Rissanen hra Mashkevitshin suosion loisteessa. Saksalaisen jääkäripuvun, jossa hänen karkuritoverinsa saavat olla kaiken aikaa, on hän aikoja sitten heittänyt yltään, esiintyen kävelypaikalla siistissä sivilipuvussa sekä kylmillä ilmoilla muhkeassa turkissa. Kaiketi hra Mashkevitshin lahjoja suosikilleen. Niin, olihan eräs suomalainen nähnyt hänet istuskelemassa hra Mashkevitshin virkahuoneessa, hampaissaan tämän hopeisesta kotelosta saatu savuke!
Rissasen kopin akkuna toisessa kerroksessa tulee piankin suomalaisten keskuudessa tunnetuksi ja vasten tahtoaankin kääntää jokainen heistä katseensa sitä kohti. Ja tavan takaa ilmestyy himmeiden ruutujen taakse Rissasen näköpää ja julkeasti vilkuttaa hän liinaansa kaikille, jotka suomalaisiksi tuntee. Mainitsen kerran toverilleni, R:n akkunaa osottaen, että sen takana asuu suomalainen suurilmiantaja. Kun sitten R. alkaa ruutujen takana päätään nyökytellä, pudistaa toverini hänelle julmistuneena nyrkkiään ja huutaa: "Uh, provokator!" Pää katoaa näkyvistä eikä se myöhemmin enää juuri kertaakaan ilmesty ikkunaan. Luultavasti ovat titulukselle lopultakin käyneet vähemmän miellyttäviksi ne vihamieliset katseet ja nyrkin pudistukset, joita hänen akkunaansa erinäisistä kävelykarsinoista suuntautuu.
Vickström ja Tuominen ovat ammatiltaan merimiehiä, Niskanen työmies,
Pietarin suomalaisia. Laiva, jossa edelliset ovat palvelleet, on sodan
syttyessä jäänyt saksalaiseen satamaan ja miehistö sotavankeuteen.
Sieltä ovat toverukset sitten kulkeutuneet suomalaispataljoonaan.
Melkoisen joukon toveriensa nimiä luettelevat hekin, mutta kuitenkin muodostavat ne vain pienen murto-osan Rissasen ilmiantojen määrästä. Eikä heillä muutenkaan, kuten viimemainitulla, tunnu olevan erikoista halua muistelemiseen. Omasta pataljoonaan joutumisestaan kaikki kolme juttelevat kaikenlaisia kaunisteltuja valheita, kuinka heidät muka petkuttamalla tai uhkauksilla oli sinne saatu j.n.e. Neljäs karkuri, Niskanen, on suorittanut "urotyönsä" yksinään myöhemmin syyskesällä eikä hänen pöytäkirjojaan ehditty vielä lukea, kun vallankumous tuli väliin, joten minulla ei ole tietoa hänen ilmiantojensa laajuudesta. Mutta arvatenkaan hän ei muodostanut mitään poikkeusta tässä arvoisassa kaverikunnassa.