M. tekee työtä käskettyä, taas alkaa vesi loiskua ja sitten kuuluu aivan läheltä täyteläinen: — halloo!
— Oletteko Jussi V.?
— Kyllä.
Ilmotan nyt nimeni sekä lisään:
— Minulla on teille terveisiä ensinnäkin inssinööri R:ltä. Tunnettehan hänet?
— Ky-kyllä, — tulee hiukan epäröiden. Nähtävästi hän hieman empii, onko tässä kovinkaan soveliasta paljastaa tuttavuussuhteitaan, sillä ties mitä noiden salaperäisten, katonrajasta ja kloakista tulevien äänten takana piilee! Onhan hän ollut vasta pari päivää talossa eikä niin ollen voi tietää, mitä paholaisen santarmivehkeitä sen seiniin ja johtotorviin on kätketty. Mutta pian hänen mahdolliset epäilyksensä kuitenkin haihtuvat, kun minä edelleen sanon hänelle terveisiä Vuokselta ja H:lta, joita kerron joka päivä tapaavani Mashkevitshin pöytäkirjoja meille luettaessa.
— H. oli levoton, kuullessaan teidän tänne tulostanne, — jatkan puheluani, — ja hän pyysi minua tiedustelemaan teiltä, oletteko tunnustanut mitään?
— No ei tule kysymykseenkään, että minä sivu suuni puhuisin.
Hän sanoo sen niin kirkkaalla ja tarmokkaalla nuorukaisäänellä, että alan heti tuntea häntä kohtaan suurta luottamusta ja myötätuntoa.
— Pysykää vain lujana eteenkinpäin.