— Oulussa!
Minä en aluksi ole uskoa korviani. Ovatko he juljenneet tehdä sen? Oulussa! Tuossa siistissä ja rauhallisessa pikku kaupungissa! Millä kauhulla sen onkaan täytynyt täyttää oululaisten, eikä ainoastaan heidän vaan koko läänin ja yleensä kaikkien suomalaisten mielet, jotka tapauksesta ovat kuulleet. Ja tietysti sanoma siitä on kulovalkeana kiitänyt ympäri Suomea.
Totisesti se muodostaa huippukohdan sille venäläissaastutukselle, jota maassamme on vuosikaudet harjotettu!
— Että ovatkin juljenneet raakalaistyönsä Oulussa tehdä! Ja missä ne sen siellä ovat toimeen panneet?
— Jossakin Kontinkankaalla kaupungin ulkopuolella. Ne olisivat kuulemma tahtoneet suorittaa sen vankilan pihalla, mutta tirehtööri Juvelius oli jyrkästi kieltänyt sen, minkä takia hän on menettänyt virkansa.
— Mitä, onko Juvelius menettänyt virkansa?
— On. Siellä oli minun ollessani jo toinen mies tirehtöörinä.
— No niin, kyllähän sen arvasikin. Jo keväälläkin räyhäsi Enehjelm minun takiani Juveliukselle kuin järjetön. Tietysti tässäkin pelissä ovat hänen sormensa mukana.
— Kyllä kaiketi. Arvelivat Oulussa, että Lukkarisen telotuskin olisi tapahtunut Enehjelmin painostuksesta. Santarmit olisivat kuulemma tahtoneet Lukkarisen päästää vähemmällä, pitäen häntä siksi yksinkertaisena ja vaarattomana miehenä. Mutta Enehjelmin sanotaan terottaneen, että hän päinvastoin on hyvin vaarallinen mies, jota on rangaistava sotalakien täydellä ankaruudella. Lukkarinen on kuulemma kerran aikaisemminkin ollut vangittuna, mutta päässyt silloin karkuun ja kirjoittanut sitten Haaparannalta ilkkuvan kirjeen Enehjelmille. Sen vuoksi on Enehjelmillä ollut persoonallista vihaa häntä kohtaan.
— Sitä viheliäistä pyöveliä! Ettei siellä Pohjan perillä löydy miestä, joka ajaisi kuulan sen heittiön päähän!