— Ettekö haluaisi ansaita lisäksi viisikymmentä ruplaa kuussa? — kuului vangin seuraava kysymys.
— Hm, mitenkä niin? — mutisi vartia hämillään.
— Kulettamalla vain silloin tällöin pieniä kirjelappuja minun ja veljeni välillä.
Kiusaus oli tietysti vartialle liian suuri ja sopimus tehtiin siinä tuokiossa. Urho-veli kirjotti heti muutamia sanoja paperipalalle ja antoi sen vartialle veljelleen vietäväksi. Ja niinpä Kyösti-veljen vielä miettiessä, kuinka ryhtyä vartiaa taivuttelemaan, aukesi ruokaluukku hänen koppinsa ovessa, näkyviin vilahti vartian käsi, joka nopeasti pudotti lattialle pienen, kokoon taitetun paperipalan, minkä jälkeen luukku sulkeutui. Henkeään pidättäen riensi Kyösti M. ottamaan ylös paperin, josta hän luki: "Voiko tähän poikaan luottaa? Lupasin hänelle 50 ruplaa kuussa kirjeiden kulettamisesta. Vastaa heti, jos olet saanut tämän. Urho."
Kyösti-veli etsi heti paperipalan ja kirjotti vastauksen, kutsui vartian ja pisti sen huomaamatta tämän kouraan. Siten oli jatkuva yhteys veljesten välille rakennettu. Puheenalainen vartia, joka oli saanut jonkun verran koulusivistystäkin ja joka oli vain tilapäisesti ruvennut vanginvartiaksi, siten välttyäkseen sotaan joutumasta, oli nimeltään Omnapuu, vaikka hänen virolainen nimensä Shpalernajassa olikin väännetty Jablokoviksi.
Tämän heimolaismiehen välityksellä pääsivät veljekset myöskin siskonsa yhteyteen, joka koko heidän vankeusaikansa oleskeli venäjänkielen stipendiaattina Pietarissa. Aluksi epäili Omnapuu kovin ryhtyä salakuljettamaan kirjeitä vankilan ulkopuolelle. Eikä ihmekään, sillä kaikki kaupungille lähtevät vartiat tutkittiin tarkoin vankilan kansliassa ja ne, joiden huomattiin harjottavan petosta vankien hyväksi, saivat vankeutta aina kolmeen vuoteen saakka. Mutta lopulta rohkaisihe vartiamme ja otti viedäkseen kirjeen siskolle. Hän toimitti Kyösti M:lle hienoa silkkipaperia, jolle tämä siskon kanssa aikaisemmin sovituilla salamerkeillä kyhäsi kirjeen. Taittaen kirjeen pieneen kokoon työnsi Omnapuu sen saapasvartensa vuoriin syntyneestä pienestä reiästä sisään, onnistuen siten saattamaan kirjeen vankilan ulkopuolelle. Samalla tavoin piilotettuna toi hän veljeksille siskon vastaukset, joissa luonnollisesti oli kerrottuna kaikki tärkeimmät uutiset.
Uutisista puheen ollen mainittakoon, että veljekset lopulta saivat luettavakseen neljä Helsingin Sanomain numeroa viikossa. Se kävi seuraavasti.
Sisko toi heille joka perjantai kaikenlaisia ruokatavaroita. Tuomistensa ympärille kääri hän kaikki viimeksi saapuneet Helsingin Sanomain numerot. Ne eivät kuitenkaan suoraan joutuneet vastaanottajain käsiin, sillä osastonvartia poisti omassa nurkassaan tuomisten ympäriltä kaikki liiat paperit, ennenkuin hän luovutti ne asianomaiselle vangille. Täältä osastonvartian virka-aitiosta joutuivat suomalaiset sanomalehdet Kyösti M:lle n.s. muusarpoikain välityksellä. Ne olivat kaikkiin koukkuihin ja metkuihin perehtyneitä pietarilaisia katupoikia, joita Shpalernajan rikosvankien joukossa oli aina melkoinen määrä. Tällaisten poikaviikarien tehtävänä oli m.m. korjata kunkin kopin edestä ne rikat (musar), jotka vanki oli kopistaan sinne luutinut. Antamalla pojille runsaasti tupakkaa ja paperosseja oli Kyösti M. saanut heidät ystävikseen. Niinpä saatuaan siskonsa salakirjeestä kuulla, että tämä vartavasten pani aina ruokatuomistensa ympärille joukon tuoreimpia Helsingin lehtiä, kuiskasi hra M. muusarpojille, että he osastonvartian aitiota siivotessaan ottaisivat paperitöryn joukosta suomalaiset sanomalehdet ja toimittaisivat hänelle. Pojat, aina valmiina kaikenlaiseen vehkeilyyn, tekivät uusien tupakkalahjojen toivossa työtä käskettyä. Lakaistessaan lauantai-aamuna osastonvartian virkapoksia käärivät he suomalaisiksi huomaamansa lehdet kokoon ja työnsivät vikkelästi housunkauluksensa alle. Kulkiessaan sitten pitkin käytävää Kyösti M:n kopin ohitse, viskasivat he vartian silmän välttyessä saaliinsa kopinoven päällä olevaan avaraan ilma-aukkoon. Siten saapuivat tuoreimmat kotimaan uutiset Kyösti M:lle kuin konsanaan postiluukusta pudoten.
Täten saatuja sanomalehtiä ei hra M. päiväsaikaan kuitenkaan uskaltanut käsitellä, vaan kätki ne vesikranan alla olevan suppilon taakse, joka oli hiukan seinästä irtaantunut. Vasta illalla, kun osastonvartia oli lukinnut kopit omalla avaimellaan, otti hän aarteensa esille. Ahmittuaan lehdet läpi leikkasi hän kustakin numerosta Tiituksen kirjeet sekä tärkeimmät poliittiset uutiset, jotka sitten seuraavana päivänä Omnapuun välityksellä kulkeusivat Urho-veljen nautittaviksi.
Kun Kyösti M. säästelemättä jakeli priimatupakkaa niin vartioille kuin yleensä kenelle hyvänsä vankilan asukkaista, joiden kanssa joutui kosketuksiin, ja kun hänellä aina oli jokaiselle lausuttavana iloinen sana sekä puhuttelussaan käytti jokaisesta joko gaspadin-nimeä tai yleensä paria astetta korkeampaa arvonimeä, tuli hän laajoissa vankilapiireissä ennen pitkää tunnetuksi reiluna, iloisena ja anteliaana pohattana. Eräänä päivänä löysi hän ostopäivälliseen kuuluvain parin leipäviipaleen välistä pienen "sapiskan". Siinä vankilan kokki teki tiedoksi, että jos gaspadin Massinen tahtoisi häntäkin muistaa tupakalla, niin hän vuorostaan muistaisi gaspadin M:sta ruokia jakaessaan.