— Mistä se Mashkevitsh teitä oikein syyttää? — kysyn kerran tuttavuutemme alussa V:ltä.
— Saksassa olosta, värväyksestä, vakoilusta, aseiden kuletuksesta, niistä Arkangelin räjähdyksistä… — luettelee V. rauhallisesti, lisäten lopuksi: — Kyllä kai tässä hirteen taitaa joutua.
— No onko hänellä sitten mitään todistuksia siitä, että te olisitte kaikkea tuota tehnyt?
— Kyllä hän ainakin tietää minun kerran pommeja kulettaneen.
— Oletteko sen itse myöntänyt?
— Myönsinhän minä. Sanoin ottaneeni rajalta tuodakseni muutamia pommeja Etelä-Suomeen, mutta en muka viitsinytkään viedä niitä määräpaikkaan, vaan viskasin ne Kruunupyyssä Åkervikin kievarin luona metsään.
— Narrasitte siis?
— Narrasin.
— Mutta entäs jos ne etsivät sieltä metsästä ja kun eivät löydä, niin väittävät teidän vieneen ne perille?
— Minä kirjotin täältä siskolleni, että toimittaisivat sinne metsään muutamia pommin tapaisia siltä varalta, että he lumen lähdettyä menisivät nuuskimaan.