— Mutta tehän olitte siellä.
— Vartia oli erehdyksestä laskenut. Nyt kävi osastonvartia minulta pyytämässä, etten sanoisi olleeni kirkossa, jos Mashkevitsh kysyy.
— Vai niin. Mutta mitähän Mashkevitsh sellaisella kiellolla tarkottaa?
— Kai se pitää minua niin vaarallisena.
Jussi V. on talollisenpoika Kajaanin puolesta ja oppilas Helsingin normaalilyseossa. Maailmansodan alkuaikoina on hän kuitenkin tehnyt kuten entiset Viipurin teinit, jotka vihollisen maata uhatessa heittivät kirjansa nurkkaan ja astuivat isänmaan puolustajain riveihin. Monessa on hän ehtinyt olla jo mukana ja seikkailuistaan kertomalla on hän valmistanut minulle monta hupaista hetkeä. Hän on aina tyyni, kylmäverinen ja neuvokas poika, oikea synnynnäinen Tapani Löfving. Kokonaisen teoksen täyttäisivät hänen retkensä ja seikkailunsa. Saakoon tässä sijansa yksi, koska se niin hyvin valaisee hänen liukkauttaan.
Edellisen talven aikana on hän kerran Helsingissä käymässä ja yöpyy insinööri B:n luo. Hän nukkuu sohvalla täysissä pukimissaan, ollakseen aina valmis liikkeelle lähtemään. Kello kahden aikaan yöllä saa hän aihetta mennä W.C:hen. Siellä viipyessään kuulee hän, että etehisen ovi avataan salakähmäisellä tavalla ja useampia henkilöitä astuu sisälle. Heti arvaa hän, että B:tä uhkaa kotitarkastus ja vangitseminen. Etehisen läpi kulkiessaan koettavat tulijat W.C:n ovea ja kun huomaavat sen sisältä lukituksi, jää oven taakse yksi vartioimaan, toisten mennessä B:n huoneeseen. V. laittaa palttoonsa, jonka hän kaiken varalta on ottanut mukaansa, käsivarrelleen sekä tarttuu hiljaa lukkoon. Juuri kun vartia on kumartunut kuuntelemaan, onko W.C:ssä mahdollisesti useampiakin henkilöitä piilossa, tyrkkää V. oven rajusti auki, niin että se kolahtaa vartiaa päähän ja tämä kellahtaa nurin lattialle. Samassa loikkaa V. hänen ylitseen sekä syöksyy ovesta ulos ja rappusia alas. Mutta pohjakerroksessa tulee hän pahki vielä yhteen vartiaan. Hetkeäkään hukkaamatta kietasee hän palttoonsa tämän pään ympärille ja syöksyy ulos kadulle. Vartia ei ehdi hänen kintereilleen, hyvänä juoksijana pääsee V. hänestä eroon sekä turvaan erään toisen tuttavansa luo, joka loppuyöksi kätkee hänet kellariinsa. Seuraavana päivänä kiertää hän Kaisaniemen kautta asema-alueelle, nousee ensimäiseen lähtövalmiiseen junaan ja vierii pois epäkiitollisesta Helsingistä.
— Kerran minä olin junassa joutua pahaan kiikkiin, — kertoo hän toisekseen. — Minä juttelin erään kauppamatkustajan kanssa, katsellen matkailijayhdistyksen kartastoa. Se herätti junassa olevan santarmin huomiota ja hän ryhtyi meitä mukamas pidättämään. Mutta kun minä olin tiukkana ja minulla lisäksi sattui sillä kertaa olemaan passit selvillä, jätti hän meidät lopuksi rauhaan. Hullusti siinä muuten olisi käynytkin, sillä minulla oli hyllyllä kapsäkki täynnä mauserpistooleja.
Pari kertaa ennen lopullista vangitsemista on hän ollut jo kiinni, mutta päässyt kummallakin kertaa livistämään. Viime kerralla kiinni joutuessaan sekä Ouluun tuotaessa on V:n irtaimistoon kuulunut paitsi eväspussia myöskin saha ja kirves, minkä vuoksi hän Enehjelmin hänen ammattiaan koskevaan kysymykseen vastasi olevansa sekatyömies.
— Valehtelet, lyseolaiseksihan sinut on passiin merkitty! — oli
Enehjelm tiuskaissut.
— Niin siihen aikaan kun minä passin otin, mutta viime aikoina minä olen liikkunut sekatöissä ja olen aikonut ruveta harjottelemaan poromieheksi, — oli V. rauhallisesti vastannut.