— Mashkevitsh oli tänään kovin kiukuissaan ja uhkasi, että minut piammiten hirtetään, — kertoo V. eräänä iltana kuulustelusta palattuaan.
— Mutta sehän nyt on raakalaismaista menettelyä, — huomautan siihen. — Tietysti hänelläkään ei ole mitään valtaa ilman oikeudenkäyntiä ihmisiä hirtättää.
— Minä vastasin, että hyvä on, kun pääsee pian pois täältä nälän ja lian keskeltä. Tulkkityttö oli itkeskelevinään.
Seuraavasta kuulustelusta palatessaan kertoo V.:
— Nyt oli Mashkevitsh aivan päinvastaisella tuulella. Esiintyi niin kohteliaasti ja sanoi säälivänsä minun nuoruuttani. Lupasi heti paikalla laskea minut vapaaksi, jos vain ilmaisen hänelle muutamia asioita.
— No minkälaisia asioita ne olivat?
— Ensin tahtoi hän tietää, missä Suomessa on langaton telegrafiasema. Sitten kyseli hän asevarastoista ja lopuksi näytti hän minulle suuren joukon valokuvia — niiden joukossa oli teidänkin valokuvanne — ja pyysi kertomaan kaiken, mitä tiedän niistä henkilöistä. Varsinkin näytti hän minulle muutaman vanhemman puoleisen herran valokuvaa ja lupasi, että minä saan suoraapäätä hänen kansliastaan lähteä vapauteeni, jos vain kerron, mitä siitä herrasta tiedän.
— Tunsitteko häntä?
— En.
— No mitäs vastasitte Mashkevitshin lupauksiin?