— Ensi yönä.
— Jo ensi yönä! Hm, hm! Miettikää nyt sentään vielä asiata tarkkaan ja joka puolelta.
Minulla on jo niin suuri luottamus naapurini kylmäverisyyteen ja neuvokkuuteen, että epäävät neuvoni eivät saa tarpeellista pontta. Eikä myöskään Vuoksi, jolle asiasta ilmotan, katso olevan syytä ryhtyä häntä kieltelemään. Myöhemmin illalla samasta asiasta keskustellessamme ilmottaa V. lujasti päättäneensä ensi yönä panna suunnitelmansa toimeen. Ja sellaiseksi asia jää.
Vuoteessani valvoen odotan jännityksellä, mikä ökinä käytävässä nouseekaan, kun vartia tulee puolenyön kierrolle. Vihdoinkin alkavat hänen askeleensa kumahdella taampana. Hän pysähtyy joka kopin ovelle, ripsauttaa sähkön hetkeksi palamaan ja tirkistää sisään. Kuin salamanleimaus valaisee se tuokioksi oman koppini ja nyt siirtyvät askeleet V:n ovelle. Kuuluu selvästi sähkönappulan ripsaus, sitten toinen, ja askeleet etenevät rauhallisesti. Mitään ei tapahdu.
Aamulla heti ylösnoustuani olen seinän ääressä naapuria haastattelemassa.
— Te ette kuitenkaan pannut aiettanne toimeen?
— Panin kyllä. Hyvän aikaa ennen vartian tuloa minä olin paikallani, huivi valmiiksi kaulaan kietaistuna ja täysi miini päällä. Mutta sattui niin hullusti, ettei sähkölamppuni ottanutkaan tulta — virta kai oli katkennut, kun minä päivällä sormielin lampun lasia — ja vartia ei perustanut asiasta sen enempää, vaan jatkoi matkaansa. Minä luulin, että hän tulee kynttilän kanssa katsomaan ja killuin paikallani vielä puoli tuntia. Mutta kun mitään ei kuulunut, kyllästyin minä ja panin maata. Ensi yönä minä yritän paremmalla menestyksellä. Tämän päivän murjotan alallani hyvin synkän näköisenä.
Mutta päivän kuluessa saa hän erään uuden idean, mikä toistaiseksi tyydyttää hänen toimintahaluaan.
— Kuulkaahan, minä olenkin lykännyt tuonnemmaksi sen mielipuoleksi rupeamisen, — puhuu hän, — ja koetan sitä ennen auttaa täältä pois tuon kemiläisen V:n, se kun on vanha ja sairas mies.
— Auttaa täältä pois! Miten ihmeessä te sen voitte tehdä?