— Minä aion nyt tunnustaa Mashkevitshille olleeni Saksassa — turhahan minun muuten on sitä enää kieltääkään — ja kun V:tä vastaan ei ole muuta kuin yksi, nimittäin Ahlstedtin tekemä ilmianto, laitan minä tunnustukseni siihen muotoon, että tuo Ahlstedtin ilmianto tulee sen kautta osotetuksi valheeksi.
Hän esittää minulle yksityiskohtaisemmin suunnitelmansa. Se on nerokas ja loogillinen ja minä annan sille empimättä hyväksymiseni.
— Mutta ennenkuin minä panen sen toimeen, täytyy minun saada ilmotetuksi asiasta V:lle, että hän tietää puhua yhteen minun kanssani.
— Kuinkas te voitte sen tehdä?
— V. tulee aina minun saunasta palatessani vastaan ja minä koetan nyt ensi perjantaina pistää hänelle huomaamatta kirjelapun.
Tulee perjantai ja saunasta palattuaan ilmottaa naapuri:
— Onnistuin kenenkään huomaamatta antamaan sapiskan V:lle. Nyt minä kirjotan toisen sapiskan Mashkevitshille ja ilmotan tunnustavani.
Moniaan tunnin kuluttua noudetaan V. Mashkevitshin luo ja minä näen hengessäni, kuinka tämä istuu virkahuoneessaan ihastuksen ja jännityksen vallassa, kun tuo kaikesta päättäen paljossa mukana ollut pojan vekara vihdoinkin avaa tietoaarteensa.
— Mashkevitsh oli hyvillään ja tarjosi tupakkaa, — kertoo V. palattuaan. — Mutta hänen hyvätuulensa laimeni sentään melkolailla, kun hän minun tunnustukseni kautta sai kuitenkin niin vähän itse asioista tietää.
— Tietysti hän uteli kiihkeästi?