Päivästä toiseen pysyvät torvet järkähtämättä kylminä. Lattia muistuttaa pitkien lokakuun sateiden liottamaa kylätietä ja kantapäihin juuttuu niin paksut likatierat, että on vaikea pysyä pystyssä. Ikkuna on läpinäkymättömässä jäässä ja kaljuilla seinillä kimaltelee suuret vesiherneet. Pahantuulisina, äreinä, päällä palttoot ja kaulassa paksut villahuivit tallustelemme me loassa kuin kaksi napaseudun karhua. Tavantakaa saa toverini raivonpuuskia. Silloin sieppaa hän jakkaransa ja silmät tulta iskien alkaa hakata lämpöjohtotorvea. Provisori S:n venäläinen toveri lattiamme alla seuraa esimerkkiä ja räminä ja pauke leviää kerroksesta toiseen.
Jussi V:n päältä kuudennesta kerroksesta on ylioppilas M. muutettu pois, syystä että ovat saaneet hänet kiinni telefonoimisesta. Hänen tilalleen on tullut kiinalainen. Sillä on kehnot vaatteet ja kylmän kourissa juoksee se pitkin päivää edestakaisin koppinsa lattialla. Ainoana ilonamme tämän kurjuuden keskellä on kuunnella tuon kiinalaispoloisen jalkojen tepsutusta.
Solovjov julistaa "galatofkan". Kuulemme selvästi, kun hän ärtyneellä, kimeällä äänellä riitelee osastonvartian kanssa ja uhkaa olla syömättä niin kauan kuin koppi pysyy kylmänä. Seuraus: hänet siirretään pois ja niin lakkaavat hänen tutut askeleensa päämme päällä kumahtelemasta. Viime aikoina oli hänellä tapana iltaisin kengän korollaan naputtaa lattiaan sanat: "Gute Nacht!" mihin minä vastasin samoin sanoin, jotka luudanvarrella koputin kattoon.
Toverini ehdottaa, että mekin vaatisimme muuttoa toiseen koppiin. Mutta minä en raskisi luopua Jussi V:n, S:n ja Vuoksen naapuruudesta ja pyydän toveriani odottamaan vielä pari päivää. Niiden kuluessa lakkaavat Vuoksi ja S. vastaamasta naputuksiimme. Ei hiiren hiiskausta kuulu enää alhaalta. Ovat siis heidätkin muuttaneet toisaalle. Nyt ehdotamme mekin osastonvartialle muuttoa lämpimämpään koppiin. Mutta ennenkuin siitä tulee mitään, huomaamme seitsemäntenä aamuna siitä, kuin koppimme jäi kylmille, että torvi huokuu jälleen lämmintä. Päivän kuluessa palaavat S. ja Vuoksikin entisille asuinsijoilleen. Ovat kuulemma olleet tilapäisesti sijotettuina naapuristossa oleviin lämpimämpiin koppeihin.
Täten on elämämme palannut entiseen uomaansa.
Mutta parin päivän perästä tapahtuu siinä jälleen eräs muutos. Jussi V., jonka naapuruus on koko ajan ollut minulle niin suurena virkistyksenä, muutetaan läheisyydestäni odottamatta pois. Syynä telefonoiminen ja muu luvaton "värkkäily", jommoisesta hän on jo monesti joutunut kiinni, vaikka vartiat ovatkin hänelle tähän saakka antaneet anteeksi — hänen persoonansa kun nähtävästi on heissäkin herättänyt mieltymystä.
Aluksi en tiedä lainkaan, mihin vankilan osaan hänet on siirretty. Eräänä iltana kuulen oveni takana hänen äänensä ja arvaan hänen sivu kulkiessaan tahtoneen ilmaista uuden koppinsa numeron, mutta pahaksi onneksi en sitä ehtinyt kuulla. Otan nyt tavakseni pitkin päivää kiivetä ikkunaan, keksiäkseni hänet kävelypaikalla. Ja eräänä päivänä näenkin hänet siellä. Huomatessaan minut ikkunassa ottaa hän sotilasasennon ja tekee kunniaa. Merkeillä antaa hän tietää koppinumeronsa, josta minä huomaan hänen edelleenkin majailevan viidennessä kerroksessa, vaikkakin taampana minusta. Sitten ottaa hän lakin päästään ja osottaa, että hänen tukkansa on leikattu lyhyeksi, samalla kun poskiltakin on hävinnyt parranuntuva. Kun hän naapurinani ollessaan viimeinkin sai rahoja tililleen, kehotin minä häntä käymään parturissa. Mutta hän ei sanonut raskivansa luopua enää tukastaan, kun se kerran on niin pitkäksi kasvanut ja kasvojen pesemisenkin sanoi hän jo unhottaneensa. Nyt on nähtävästi "vallankumouksen henki" saanut hänet päätöksestään luopumaan sekä siistimään ulkoasuaan. Hän painaa korvansa karsinan väliseinään sekä asettaa kämmenen suun päälle. Sitten kumartuu hän alas ja tekee samanlaisia liikkeitä kuin W.C:stä vettä poistettaessa. Tästä minä ymmärrän, että hän on uudessa kopissaankin ehtinyt jo päästä puhelinyhteyteen naapurien kanssa. Saatuaan sen siten minulle selväksi, alkaa hän pystypäin ja suorin polvin astua saksalaista kaunomarssia, tehden kummassakin karsinan päässä aina rivakan käänteen. Aika vekara! — — —
Duuman avauspäivä lähenee.
Golikov antaa seinän takaa merkkejä ja siinä tuokiossa on toverini hänen kanssaan naputuskeskustelussa. Sitä tehdessä jännittyvät hänen kasvonilmeensä, josta päättäen hän saa tärkeitä uutisia.
— Nikolain rautatie on lakossa, — sanoo hän minuun kääntyen. — Ja duuman avajaispäiväksi on Pietariin tuotu kuusikymmentä tuhatta kasakkaa sekä intialaisia joukkoja.