Käytävässä on tähän saakka ollut hiiren hiljaista. Nyt alkaa sielläkin kohista ja paukkua, toverini viskaa palttoon päälleen, juosta vauhottaa ympäri koppia, puuskuttaa ja lausuilee käsittämättömiä sanoja. Hetkisen päästä kuotasee hän palttoon päältään ja istahtaa jakkaralle, ponnahtaakseen jo seuraavassa tuokiossa ylös ja ottaakseen jälleen palttoon ylleen. Hänen silmänsä pyörivät, hengitys on läähättävää ja minua ei hän enää huomaakaan. Hän on mitä täydellisimmässä vallankumoushumalassa.
Päivällisen syötyäni olen minä istahtanut vuoteelleni tupakoimaan. Kun laukauksia alkaa pihallakin kajahdella, uskon että vapautuksen hetki on ovella. Mutta mikähän sekamelska tässä syntyneekään? Entäpä jos vartioille on annettu käsky äärimmäisessä tapauksessa ampua meidät suomalaiset koppeihimme? Tai on itse vapauttajat provoseerattu käymään kimppuumme? No, sille ei mahda mitään, sillä olemmehan me, aseettomat miehet, yksi paikassaan kuin hiiret satimessa.
Pelkäänkö? Sytytän uuden paperossin ja totean, ettei tulitikkua pitelevä käteni yhtään vapise. Samalla tuntuu minusta, että kaikki muutkin Shpalernajan suomalaiset istuvat siten äänettöminä alallaan ja kohtalon valtaan heittäytyneinä odottavat, mitä tuleman pitää.
Kohina, ryske ja laukaukset käytävässä lähenevät. Yhtäkkiä alkaa etäämpää kuulua kiireellistä ovien aukomista.
— Kuuletteko, ovia avataan? — huohottaa toverini.
Hätäiset askeleet, huudot, yksittäiset laukaukset ja ovien ryske lähenee. Nyt kirskuu meidän lukkomme ja ovi paiskataan selälleen. Aukossa vilahtaa vartia Petrov, hermostuneesti olkapäitään nytkien, ja hänen kintereillään revolverit ojona ja silmät tulta iskien kaksi mustatukkaista "jakobiinia".
Toverini syöksyy kuin nuoli käytävään. Minä seuraan perässä.
— Svaboda! svaboda! — huudetaan joka puolella, kattoon ja ikkunoihin suunnattuja revolverinlaukauksia pamahtelee ja vangit ja vapauttajat suutelevat toisiaan.
Saan siinä sekamelskassa käsiini naapuri H:n, opettaja S:n, Kemppaisen ja Jussi V:n.
— Kuulkaahan, eikö ole parasta että me pysymme kukin kopissamme ja varromme, kunnes tässä syntyy jonkunlaista järjestystä, — ehdotan toisille. — Onhan tietämätöntä kuinka ulkona on asiat. Siellä voi olla taistelu käynnissä ja meidän on turhaa sinne pistää nenäämme.