Kertomista on miehillä kokemistaan ja näkemistään. Tuskin on yksi ehtinyt lopettaa, kun toinen tempaa jo suun vuoron. Iloiset naurunpurkaukset keskeyttävät välistä puheenturinan ja nuorukaisten kelmenneille poskille alkaa puna nopeasti palata.
— Oletteko kuullut minkälaista unta Nissinen oli nähnyt viime yönä? — kysyy joku.
— No minkälaista?
— Hän oli ollut olevinaan Mashkevitshin puheilla ja kysynyt, milloin meidät suomalaiset päästetään täältä pois. Mashkevitsh oli katsonut häneen moniaan hetken vihaisesti ja tiuskaissut: — huomenna!
Niin, unet! Kaikki me olemme Shpalernajassa pitäneet tarkkaa kirjaa unistamme ja kieltämättä onkin unikakkinen maalannut eteemme monta merkillistä kuvaa — niistähän olen jo aiemminkin yhden ja toisen esimerkin kertonut.
Kun keskustelu on siirtynyt uniin, juttelee ylioppilas H:kin, hän, jonka Mashkevitshin pöytäkirjat väittivät olleen mukana räjähdyttämässä ilmaan viidettä miljoonan ruplan arvosta Venäjän armeijalle kuuluvia sotatarpeita, seuraavan unen, jonka hän oli nähnyt Shpalernajassa aikaisemmin talvella:
Hän oli veljensä kanssa ollut seisovinaan jossakin suuressa huoneessa, mikä oli kuin aseman odotussali. Salin nurkassa istui suuri ja ruma äijä, jolla oli tavattoman iso nenä. Hänen edessään seisoi pieni, sievä poika, jolta vaari äreästi tiukkasi jotakin asiaa. Kun poika ei vastannut hänen mielikseen, ärtyi vaari ärtymistään ja tempasi lopuksi pojan kämmentensä väliin ja puristi häntä niin että poika kävi aivan siniseksi. — Katsos, mitä tuo vaari tekee, sanoi M. veljelleen, — mennään auttamaan poikaa. — En minä voi, mutta mene sinä jos tahdot, vastasi veli. Silloin meni M. yksin ja tarttui vaaria suuresta nenästä sekä väänsi niin rajusti, että vaari tuskasta parahti ja päästi pojan käsistään.
Yleisen hyväntuulen vallitessa ryhdymme miehissä unta selittämään. Ja sehän onkin varsin helppo tehtävä: ruma vaari suurine nenineen, sehän on tietysti Venäjä, ja poika on Suomi. Mutta M:n ja hänen veljensä osa?
M. ryhtyy itse selitystä jatkamaan:
— Minä tietysti edustan siinä unikuvassa tätä meidän liikettämme ja veljeni niitä suomalaisia, jotka ovat liikkeellemme antaneet aatteellisen kannatuksensa, vaikka eivät ole tahtoneetkaan siihen aktiivisesti ryhtyä. Kun minä esimerkiksi lähdin matkaan ja puhuin asiasta veljelleni, hyväksyi hän kyllä askeleeni, mutta itse ei perheellisenä virkamiehenä sanonut voivansa siihen ottaa osaa.