Kaiken aikaa askartelee hän pöydällään, milloin papereitaan järjestellen, milloin taas lakaten kiinni joitakin virkakirjeitä. Sitä tehdessään polttaa hän uskomattoman paljon paperosseja. Aina hetken päästä ottaa hän kotelosta uuden, näpsäyttää bentsiinisytyttäjällä tulen ja muutaman savun imaistuaan viskaa hermostunein elein puoleksi palaneen savukkeen tuhka-astiaan. Minuun sinkauttaa hän aina väliin vaanivan katseen noista kylmistä ja terävistä silmistään. Mieleeni muistuu ilmi elävänä ovela ja tavatonta psykoloogista taituruutta osottava tutkintotuomari Dostojevskin romaanista "Rikos ja rangaistus". Ja itse tunnen, ainakin mitä ruumiilliseen tilaani tulee, olevani jotakuinkin lähellä Raskolnikovia.
— Tunnetteko Juho K:n Nivalan pitäjästä? — alottaa hän jälleen kuulustelun.
Ahaa, vai siihen nyt siirryttiin, arvelen minä itsekseni. Siitähän riitti santarmeillakin utelemista ihan loppumattomiin. No, olenhan minä ainakin valmiiksi treenaantunut.
— Tunnen kaksikin Juho K:ta —, vastaan yksikaikkisesti.
— Mutta nuoren Juho K:n?
— Tunnen nuorenkin.
— Kuinka vanha hän on?
— En tiedä varmuudella. Ehkä neljänkolmatta vuotias.
— Missä tämä Juho K. nykyään oleskelee?
— Sitähän minun on tietysti mahdoton tietää. Talvella vain kuulin, että hän oli matkustanut Pohjois-Suomeen työtä etsimään sekä, jos mahdollista, pyrkiäkseen rajan yli Ruotsiin ja sieltä edelleen Amerikaan.