Nykyään ovat toverini rahat supistuneet yhteen ruplaan, minkä lisäksi hänen tupakkivarastonsa uhkaa pian loppua. Mutta kun minä ilmotan itselläni olevan toistasataa ruplaa ja ettei meidän tarvitse mitään puutetta pelätä, välähtää hänen harmaissa silmissään tyytyväinen ilme ja huolettoman hetken lapsen eleellä sytyttää hän teetä jäähdytellessään savukkeen.
Kun olemme lopettaneet illallisen ja osastonvartia lukinnut ovet erikoisella avaimellaan, kuten hänen jokailtaisiin tehtäviinsä kuuluu, yllättää toverini minut muutamalla erikoistaidollaan, jommoista itsekin aikaisemmin kesällä hartaasti kaipasin.
Hän ottaa taskustaan luukamman ja napahuttaa muutaman kerran seinään. Heti kuuluu sieltä takaa vastaus ja siinä tuokiossa on toverini vilkkaassa naputusyhteydessä tuntemattoman naapurimme kanssa. Vuoroin naputtaa hän itse, vuoroin pysähtyy jännittyneenä kuuntelemaan vastanaputusta, pitäen kaiken aikaa tarkoin silmällä oven tirkistyslasia, ettei vartia saa tilaisuutta toimittaa hänelle uutta karsserituomiota.
Pian on hän rakentanut tuttavuuden pöytäseinän takana asuvan naapurin kanssa ja ryhtyy tulkitsemaan minulle keskusteluaan. Siellä asuu Sobolef niminen tehtaantyömies, puolueeltaan sosialidemokraatti. Muutamia viikkoja sitten on hänet valtiollisista syistä vangittu. Olen nähnyt hänet joka päivä kävelemään mennessä: siististi puettu, mustapartainen, vakavan, miltei synkän näköinen mies. Aluksi naputti hän joskus väliseinäämme, mutta kun minä en millään tavoin reageerannut, lakkasi hän siitä kokonaan.
Mutta toverini on jo vastakkaisen seinän ääressä, jonka takaa myöskin heti vastataan hänen naputukseensa. Hetken kuluttua saan toveriltani kuulla: siellä asuu yhdeksäntoistavuotias sosialidemokraatti, nimeltä Golikof, ammatiltaan typograafi, ollut jo toista vuotta täällä tutkintovankina syystä, että on levittänyt työmiesten keskuuteen sotaa vastustavaa kirjallisuutta, on aivan rahaton ja sairastaa huonon vankilaruuan johdosta keripukkia.
Toista vuotta tutkintovankina sellaisesta syystä! Ja kun hänet joskus tuomitaan muutaman vuoden vankeusrangaistukseen, ei siitä lainkaan vähennetä pois tuota pitkällistä tutkintovankeutta, joka sekin ehtii jo pahoin tärvellä nuorukaisen terveyden.
Voi raakalaisvaltiota raakalaislaitoksineen!
Olen hänetkin, Golikof-naapurin, nähnyt kävelyretkillä: hinterä, hiljaisen näköinen vaaleaverinen nuorukainen säännöllisin kasvonpiirtein. Ja hän on saanut yli vuoden päivät viettää vieläkin täydellisempää paastoelämää kuin minä: ei edes teetä, sokeria eikä tupakkaa. Poloinen santarmimielivallan uhri!
Mutta kopistamme voi "sähköttää" vielä sekä ylös- että alaspäin. Toverini onkin jo asettanut jakkaransa lämpöjohtotorven juurelle. Sekä ylhäältä että alhaalta käsin vastataan heti hänen naputukseensa. Hän ryhtyy aluksi kattomme päällä asuvan naapurin kanssa keskusteluun. Hetken naputeltuaan ja kuunneltuaan vastausta kirkastuvat hänen kasvonsa äkkiä ja hän huudahtaa:
— Snakomyj — tuttava!