Puhella minun kanssani? Sepä se! Kun minä en ymmärrä tämän taivaallista koko naputussysteemistä.
Minulle tulee hengenhätä oppia tuo mainio taikakeino, joka avaa minulle puheyhteyden suomalaisen kohtalotoverini kanssa.
Toverini piirtää paperossikotelon kanteen kaavan ja selittää, kuinka kaikki käy. Se on ihmeen yksinkertainen temppu ja koko jutussa on vaikeinta korkeintaan päivän kestävä harjotus.
Kas tällainen on venäläisissä vankiloissa tavallisimman naputusjärjestelmän kaava, esitettynä suomalaisilla kirjaimilla:
1 2 3 4 5 1 a b d e f 2 g h i j k 3 l m n o p 4 r s t u v 5 y ä ö
Kukin kirjain merkitään kahdella sarjalla naputuksia, joista ensimäinen sarja osottaa kirjainrivin ylhäältä alaspäin laskettuna, toinen itse kirjaimen aseman rivissä. Jos meidän on siis esimerkiksi naputettava sana mies, käy se seuraavasti: ensin kolme perättäistä naputusta, sitten pieni väliaika ja sen jälkeen kaksi naputusta. Siitä huomaa kuuntelija, että kysymyksessä on kolmannen rivin toinen eli m-kirjain. i-kirjain vaatii ensin kaksi napautusta ja sitten pikku paussin jälkeen kolme, e yhden ynnä neljä napautusta j.n.e. Kun sanan viimeinen kirjain on tullut ilmaistuksi, tekee naputtaja naputusvälineellään raapasevan liikkeen, mihin kuuntelija oitis vastaa samanlaisella merkiksi, että hän on ymmärtänyt. Jos kuuntelija taasen sekaantuu kesken sanan, ilmoittaa hän siitä hätäisellä vastanaputuksella, jolloin toinen keskeyttää ja alottaa saman sanan alusta. Tottuneet naputtelijat ymmärtävät keskustelun alkuun päästyään toisiaan jo puolesta sanasta, usein ensi tavustakin. Sellaisissa tapauksissa kuuntelija, käsitettyään ensi kirjaimista, mikä sana toisella on mielessä, raapasee vastaan merkiksi, että hän jo ymmärsi, jolloin toinen niinikään raapaistuaan siirtyy seuraavaan sanaan. Vielä on huomattava hiontaa muistuttava, kiihkeä edestakaisin raapiminen, jolla jompikumpi keskustelijoista ilmaisee, että vartia lähestyy oven takana, jolloin naputus on äkkiä keskeytettävä ja vitkastelematta suunnattava huomio muihin asioihin.
Kun venäjän kielessä on tuntuvasti enemmän kirjaimia kuin suomenkielessä, on venäläisessä naputuskaavassa kuusi riviä, kussakin viisi kirjainta, paitsi viimeisessä kolme. Sittekin on kaavasta jätetty pois useita kirjaimia, jotka eivät ole aivan välttämättömiä sanojen ymmärrettävälle muodostamiselle. Me Shpalernajan suomalaiset käytimme yleensä keskinäisissä jutteluissammekin tätä venäläistä kaavaa, jolloin suomenkielen ä:tä sai korvata a, ö:tä o ja y:tä u.
Kaava täytyy tietysti oppia visusti ulkoa ja säilyttää selvänä päässään. Paperipalalle kirjotettua kaavaa ei luonnollisesti sovi säilyttää, sillä sehän voisi milloin hyvänsä joutua vartian käsiin, jolloin naputtelun harjoittaminen katsottaisiin todistetuksi asiaksi ja miehellä olisi tiedossa varma karsseri.
Minulla on siis naputus-järjestelmä selvillä, mutta mahdotontakan minun on heti, ilman harjotusta, käydä keskusteluun suomalaisen kohtalotoverini kanssa. Ja kuitenkin minun pääni ihan kuhisee asioista, joita tahtoisin päästä häneltä kyselemään.
Mutta eikö venäläinen toverini voisi palvella tässä jonkinlaisena meediona? Tiedustan häneltä asiaa ja hän on kohta valmis toimeen. Minun on vain venäläisin kirjaimin kirjotettava paperilapulle ne suomalaiset kysymykset, jotka tahdon kansalaiselleni esittää ja toverini naputtaa ne lämpöjohtotorvea alas. Vastaukset lausuu hän tavu tavulta ääneensä sikäli kuin ne saapuvat. Tosin vääntyvät suomalaiset sanat hänen suussaan aivan luonnottomasti ja varsinkin korko on aina päin mäntyä, mutta uutisten himo on jännittänyt tarkkaavaisuuteni siihen määrään, että minä tällä haavaa tunnen ymmärtäväni vaikka hottentottia.