— Mille puolen?
— Ryssän puolelle.
Tuntuu aivan kuin olisin saanut korvapuustin.
Keskeytän puhelun ja alan julmistunein ilmein, toverini minuun ällistyneenä tuijottaessa, pitkin askelin harppailla edestakaisin.
— Se viheliäinen roskakansa! — priiskahtelevat ajatukset päässäni. — Olen pitkin aikaa tuntenut vaistomaista vihaa sitä maata kohtaan, sillä koko sodan ajanhan ne ovat vilkuilleet vuoroin itään, vuoroin länteen, laskien mielessään, kumpaan liittymällä saisi paremman saaliin rosvotuksi.
Hiukan tyynnyttyäni naputan alas kysymyksen:
— Luuletteko Saksan kunnialla kestävän tuota yhä lisääntyvää vihollispainoa?
Alhaalta kuuluu koruton vastaus:
— Kyllä Saksa kestää.
Tunnen päässeeni jälleen tasapainoon ja hengessäni puristan kohtalotoverini kättä.